Apupupu on täällä!

Anu Pensola
Kuvaaja: Anu Pensola
"Apupupu voi olla lapsen paras ystävä, jolle kerrotaan salaisuuksia, jonka halaaminen lohduttaa ja jonka käpälään voi aina tarttua."

Apupupu on maailman pehmein auttaja, ja se neulotaan rakkaudella lohduttamaan ikäviä asioita kokenutta lasta. Pupu antaa tukea sen käpälään tarttuvalle ja tuo iloa päivään. Ukrainan sotaa pakenevat lapset tarvitsevat nyt Apupupujen apua! Tavoitteena on antaa jokaiselle Suomeen saapuvalle lapselle oma Apupupu uudeksi ystäväksi.  

Taiteilija Anu Pensola suunnitteli Apupupun alun perin 2000-luvun alussa Suomen Punaisen Ristin henkisen tuen ohjelmaa varten. Apupupujen työohje on päivitetty SPR Turun osaston aloitteesta. Apupupulla on ”serkkuja” eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi australialainen Trauma Teddy tekee samaa työtä kuin meidän Apupupumme. 

Neulo Apupupu!

Löydät Apupupun ohjeen ladattavasta tiedostosta tämän sivun alaosasta. Työohje löytyy myös ruotsiksi erillisestä tiedostosta. Apupupujen työohjeen ja mallin omistaa Anu Pensola. Työohjeen tai sen mukaisesti tehtyjen Apupupujen myynti on kielletty. Apupupuja voi vain antaa ja saada.

Voit lahjoittaa neulomasi Apupupun Kallio-Käpylän alueella seuraavasti:

  • Tuomalla sen osaston toimitilalle osoitteeseen Hämeentie 85-89 seuraavina ajankohtina:
    • Sunnuntai 24.4 kello 12-14
    • Perjantai 29.4 kello 15-17
  • Tuomalla sen Kallion kirjastoon kirjaston aukioloaikoina (kysy henkilökunnalta lisää!). Kirjaston käyntiosoite: Viides linja 11
  • Tuomalla sen Vallilan kirjastoon keräyspisteeseen kirjaston aukioloaikoina (kysy henkilökunnalta lisää!). Kirjaston käyntiosoite: Päijänteentie 5

Voit myös tuoda Apupupun mihin tahansa Kontti-keräyspisteeseen (Espoo, Helsinki, Joensuu, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Oulu, Pori, Rovaniemi, Tampere, Turku, Vantaa)

Listaa keräyspaikoista päivitetään jatkuvasti. Voit olla pupukeräykseen liittyvissä asioissa yhteydessä Kallio-Käpylän osaston yhteyshenkilöön: sara.todorovic(at)hotmail.fi.

Apupupuja voi toimittaa aina 31.5.2022 asti. 

SPR Kallio-Käpylän osasto toimittaa kootusti osastolle lahjoitetut Apupuput vastaanottokeskukseen jaettavaksi lapsille. Mikäli kaikki Apupuput eivät löydä omaa autettavaa lasta vastaanottokeskusten kautta, pupuja voidaan lahjoittaa kriisin keskellä elävien lasten auttamiseksi esimerkiksi Punaisen Ristin kotimaan avun toiminnan kautta.

Kiitos kun olet mukana Apupupujen matkassa!