Punainen Risti auttaa Ukrainan kriisistä kärsiviä Varsinais-Suomessa – uusia vapaaehtoisia koulutetaan mukaan toimintaan

SPR Raision osasto
Kuvaaja: SPR Raision osasto
SPR Turun osasto
Kuvaaja: SPR Turun osasto

Punainen Risti auttaa Ukrainan kriisistä kärsiviä ihmisiä monin tavoin myös Varsinais-Suomessa. Vapaaehtoiset ovat esimerkiksi olleet valmistelemassa hätämajoituksia, kokoamassa tarvikekasseja ja jakamassa henkisen tuen esitteitä. Yhteistyötä tehdään monilla paikkakunnilla kuntien, viranomaisten sekä eri järjestöjen ja yhdistysten kesken. Auttamistehtävät vaihtelevat paikkakunnittain.

Raisiossa Punainen Risti on Maahanmuuttoviraston pyynnöstä poliisiasemalla auttamassa rekisteröitymään tulevia.

-Jaamme heille muun muassa mehua ja välipalaa sekä osaston käsityökerhon neulomia villasukkia. Tarjolla on myös Punaisen Ristin henkisen tuen esitteitä ukrainaksi, kertoo SPR Raision osaston tiedottaja Tarja Tiitta-Nieminen.

-Tuntuu tärkeältä, että tässä erittäin ikävässä konfliktitilanteessa pystyy vapaaehtoisena toimimaan ja auttamaan apua tarvitsevia, hän jatkaa.

Punainen Risti toimii Maahanmuuttoviraston kumppanina vastaanotto- ja tilapäisen suojan asioissa Varsinais-Suomessa, sekä tukee kuntia ja viranomaisia heidän vastuullansa olevissa tehtävissä. Punainen Risti koordinoi myös muuta vapaaehtoistoimintaa. Punaisen Ristin koordinaatiovastuu perustuu sopimukseen yhteiskunnan häiriötilanteisiin liittyvästä varautumista koskevasta yhteistyöstä, jonka SPR on solminut sekä Sosiaali- ja terveysministeriön että Sisäministeriön kanssa.

Vapaaehtoisia tarvitaan

Auttamistehtävät lisääntyvät tällä hetkellä ja mukaan toimintaan toivotaan uusia vapaaehtoisia.

-Vapaaehtoistehtävät ovat esimerkiksi majoitustilojen valmistelua vastaanottokeskuksen väliaikaismajoitusyksiköihin, tarvikekassien kokoamista ja Punaisen Ristin toimintaryhmien ohjaamista, kertoo valmiuspäällikkö Tommi Virtanen SPR Varsinais-Suomen piiristä.

Vapaaehtoiseksi voi ilmoittautua osoitteessa https://oma.punainenristi.fi/

Punainen Risti perehdyttää kaikki vapaaehtoiset vapaaehtoistehtäviin.

Lisätietoja valmiuspäällikkö Tommi Virtanen, SPR Varsinais-Suomen piiri, tommi.virtanen@redcross.fi