Ukrainan konflikti

Punaisen Ristin vapaaehtoiset ja työntekijät auttavat Ukrainan konfliktista kärsiviä kaikkialla. Kansainvälisen Punaisen Ristin kautta on lähtenyt Suomesta niin tarvikkeita kuin koulutettua henkilöstöä paikan päälle lievittämään inhimillistä kärsimystä.

Punaisen Ristin eri osastot puolestaan auttavat vapaaehtoisvoimin Suomessa.

Itä-Helsingin osasto on jo järjestänyt hätäapukeräyksen sunnuntaina 6.3. ja on parhaillaan organisoimassa säännöllisesti kokoontuvaa kohtaamiskahvilaa, jossa on mahdollista keskustella vaikeistakin teemoista koulutettujen vapaaehtoistemme kanssa.

Auttamishalu on tällä hetkellä suuri, ja se on hyvä asia. Toivomme, että tuo auttamishalu näkyy vielä pitkään, koska konflikteilla on pitkät jäljet. Auttaminen onkin usein maratonlaji, harvemmin sprinttilaji. Tässä vaiheessa, kun vielä valmistaudutaan auttamistehtäviin, on hyvä aika kouluttautua tehtäviin ja tutustua järjestön toimintaan, jotta voit auttaa tehtävissä jatkossa. Esimerkiksi ystävätoiminnan, henkisen tuen ja ensihuollon kurssit voivat olla avuksi tulevissa auttamistehtävissä. Tämä on hyvä hetki myös vahvistaa osaston toimintaa. tukevia rakenteita, esimerkiksi viestintää ja uusien vapaaehtoisten vastaanottoa, johon tarvitsemme jatkuvasti lisää vapaaehtoisia.

Oma Punainen Risti on paikka, jossa osastot ilmoittavat kursseistaan, tapahtumistaan ja vapaaehtoistarpeistaan. Omassa voit liittyä myös osastomme eri ryhmiin ja saada tietoa toiminnastamme ja koulutuksista. Voit seurata myös näiltä kotisivuiltamme löytyvästä tapahtumakalenterista sekä Facebook-sivultamme ajankohtaisia koulutuksia ja tapahtumia.

Jos olet kinnostunut nimenomaan auttamistehtävistä Ukrainan konfliktiin liittyen, voit ilmoittautua Omassa SPR:n Helsingin ja Uudenmaan piirille vapaaehtoiseksi (https://oma.punainenristi.fi/event/14264), ja saat heiltä saat lisätietoa, kun auttamistilanteita syntyy.

Kiitos, että olet kiinnostunut auttamisesta ja lämpimästi tervetuloa mukaan!

Lue lisää miten Punainen Risti ja sinä voit olla mukana auttamassa Ukrainan konfliktissa kärsineitä: https://www.punainenristi.fi/punainen-risti-auttaa-ukrainassa/