Janakkalan Osuuspankin Joulun Hyvä työ -lahjoitus SPR:lle ja MALL:lle

OP Janakkala
Kuvaaja: OP Janakkala
"Janakkalan Op toimitusjohtaja ja lahjoituksen saajat"

Joulun hyvä työ -lahjoitus Janakkalan Osuuspankilta

Janakkalan Osuuspankin vuosittainen Joulun hyvä työ -lahjoitus
kohdistetaan tänä vuonna kolmeen eri kohteeseen. Lahjoituksen saajina ovat
MLL:n Janakkalan osasto sekä SPR:n Janakkalan ja Tervakosken osastot.

Janakkalan Osuuspankki on tehnyt lahjoituksen kolmelle eri toimijalle Joulun Hyvä
työ -lahjoituksen nimissä. Lahjoituksen saajina ovat tänä vuonna Mannerheimin
Lastensuojeluliitto sekä SPR:n Janakkalan ja Tervakosken osastot. Yhteensä
varoja lahjoitetaan 10.000 euroa.
- Lahjoituskohteita pohdittaessa oli itsestään selvää, että haluamme tukea
erityisesti niitä tahoja ja perheitä, joihin korona-aika on vaikuttanut erityisen paljon.
Varat siis käytetään yhteisöllisen roolimme mukaisesti paikkakuntamme ja sen
asukkaiden hyväksi näiden yhdistysten kautta, kertoo Janakkalan Osuuspankin
toimitusjohtaja Mikko Suutari. -Tällä lahjoituksella haluamme edistää erityisesti
lapsiperheiden ja niiden kotitalouksien elämää, jotka ovat avuntarpeessa, Suutari
täsmentää.
Varat päätettiin jakaa MLL:n Janakkalan osaston sekä SPR:n Janakkalan ja
Tervakosken osastojen kautta, sillä näillä kolmella taholla on kaikilla valmiit
resurssit ja väylät hoitaa lahjoitukseen liittyvät asiat. Näin kaikki lahjoitetut varat
päätyvät suoraan avun tarpeessa oleville henkilöille, eikä varoista kulu osaa
järjestelykustannuksiin tai avustustoiminnan rakenteisiin, jatkaa Suutari.
Iso kiitos kuuluu kaikille pankin asiakkaille. Menestyvän pankin ansiosta
kykenemme kantamaan perustehtävämme mukaisesti vastuuta omasta
toimialueestamme.
-Kun pankkimme menestyy ja kykenee tekemään positiivista tulosta, mahdollistaa
se toimialueen eli Janakkalan alueen tukemisen eri tavoin ja samalla pankki
kykenee toteuttamaan perustehtävänsä mukaista yhteisöllistä roolia, kertoo Mikko
Suutari.

LISÄTIETOJA: toimitusjohtaja Mikko Suutari, puh. 010 2568 250