Keräykset

Hyvä joulumieli -keräys

Hyvä Joulumieli -keräys on Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin yhdessä Ylen kanssa toteuttama keräys kotimaan vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi. Keräyksellä hankitaan vähävaraisille lapsiperheille ruokalahjakortteja, joilla he voivat ostaa ruokaa joulupöytään.

Hyvä Joulumieli -keräys järjestetään vuonna 2021 jo 25. kerran. Keräys alkaa 19. marraskuuta 2021 ja jatkuu jouluaattoon asti. Keräykseen voi lahjoittaa koko vuoden aikana. Tämän vuoden keräystavoite on 2,5 miljoona euroa, jonka avulla jaetaan 70 euron arvoisia lahjakortteja 36 000 perheelle.

Vuosien varrella keräyksellä on tuettu jo satojatuhansia perheitä. Lisäksi keräyksen myötä lapsiperheköyhyys on nostettu puheenaiheeksi julkiseen keskusteluun ja päättäjien tietoisuuteen.

Lahjakortti auttaa haastavassa tilanteessa olevia lapsiperheitä

Hyvä Joulumieli -lahjakortit jaetaan Suomessa asuville lapsiperheille, joilla on vaikea tilanne esimerkiksi työttömyyden, sairauden, ylivelkaantumisen, perheen pienituloisuuden tai jonkin muun kriisitilanteen vuoksi. Hyvä Joulumieli -lahjakorttia ei voi erikseen hakea.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin paikallisyhdistykset ja osastot etsivät apua tarvitsevat perheet yhteistyössä muun muassa paikallisen neuvolan, sosiaalitoimiston tai seurakunnan kanssa.

Lahjakortilla ruokaa joulupöytään

Lahjakortti on tarkoitettu ruuan ja ruokatarvikkeiden ostoon, mukana voi olla yksittäisiä taloustarvikkeita (esimerkiksi pesuaine tai vaippapaketti). Lahjakortilla ei voi ostaa tupakkaa eikä alkoholia.

Keräyksen tausta

Hyvä Joulumieli -keräys on tuottanut jouluiloa vähävaraisille lapsiperheille vuodesta 1997. Keräys lähti liikkeelle vuonna 1997 Aamu-TV:n silloisen toimittajan Arto Nybergin aloitteesta.

– Syksyisenä päivänä istuskelin yksin kotona ja mietin, kuinka etuoikeutetussa asemassa olen. Tuli herkkä hetki, ja tajusin, että kaikilla asiat eivät ole näin hyvin. Aloin kehitellä ideaa Aamu-tv:n joulukalenterista, jonka tarkoituksena olisi auttaa vähäosaisia suomalaisia lapsiperheitä, Nyberg kertoo.

Ajatus joulukalenterista muuttui matkan varrella suunnitelmaksi valtakunnallisesta joulukeräyksestä. Koska tarkoituksena oli auttaa vähävaraisia lapsiperheitä, valikoituivat Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti luonteviksi kumppaneiksi keräyksen järjestämiseen. Hyvä Joulumieli vakiinnutti nopeasti asemansa jokavuotisena joulukeräyksenä.

Keräystavat

Keräystili Op FI33 5780 4120 0801 60 (uusi tili) ja (Nordea FI17 1596 3000 2020 20) Viite 5429

Lahjoituspuhelin 0600-16555 (10,01 €/puhelu + pvm/mpm)

Tekstiviestilahjoitus / 3 eri vaihtoehtoa: lähetä tekstiviesti HJM (10 €), HJM20 (20 €), HJM30 (30 €), numeroon 16499

Lahjoita yksityishenkilönä https://donation.securycast.com/hjm

Yrityslahjoitukset https://hyvajoulumieli.fi/yrityslahjoitukset/

Lisätietoa https://hyvajoulumieli.fi/