Sukkia, kuppeja, saippuaa – Nälkäpäivävaroin autetaan myös kotimaan äkillisissä onnettomuustilanteissa

Johanna Raivio /SPR
Kuvaaja: Johanna Raivio /SPR
"Arja Marttala, SPR Kuhmalahden osaston puheenjohtaja"

Helmikuussa 2021 paloi Kuhmalahdella talo ja paikallinen Punaisen Ristin Kuhmalahden osasto auttoi palossa omaisuutensa menettänyttä miestä taloudellisesti katastrofirahastosta eli Nälkäpäivä -keräyksestä kertyneistä varoista.

Kun SPR Kuhmalahden osaston puheenjohtaja Arja Marttala sai tiedon avun tarpeesta, oli hän puhelimitse yhteydessä kotinsa ja omaisuutensa menettäneeseen mieheen. Kun suurin järkytys oli ohi ja uusi kotikin löytyi, lähtivät Arja ja autettava mies yhdessä ostoksille. Koska koko omaisuus oli palanut, piti ensin ostaa elämisen perustavaroita: vaatteita, hygieniatuotteita ja kodintarvikkeita, esimerkiksi lakanoita ja astioita. ”Hän kiitteli moneen kertaan saamastaan avusta”, kertoo Arja.

Kangasalan seurakunnan diakoniatyö oli myös mukana auttamassa. ”Yhteistyö Kangasalan seurakunnan diakonin kanssa oli mutkatonta ja saumatonta”, kiittelee Arja. Pitkään SPR:n toiminnassa mukana olleelle Arjalle, tämä oli ensimmäinen äkillinen avustustilanne, jossa käytettiin katastrofirahaston varoja. Vapaaehtoisena hän koki, että tosipaikan tulle katastrofirahaston ohjeet toimia olivat selkeät ja tukea hän sai SPR Hämeen piirin valmiuspäälliköltä.

Tässä tilanteessa ”Nälkäpäivävarat tulivat omalle kylälle”, toteaa Arja ja kannustaa kaikkia lahjoittamaan Nälkäpäivään. Nälkäpäivä -keräys on jo käynnissä ja voit lahjoittaa verkossa https://www.punainenristi.fi/nalkapaiva. Kolmipäiväinen lipaskeräys alkaa torstaina 23.9.