Nälkäpäivänä kerätyillä varoilla autetaan äkillisen onnettomuuden kohdatessa

Emilia Anundi
Kuvaaja: Emilia Anundi

Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräyksessä 23.-25.9.2021 kerätään varoja Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Näillä varoilla Punainen Risti voi auttaa nopeasti siellä, missä avun tarve kulloinkin on suuri – niin kotimaassa kuin maailmalla.

Kahden viime vuoden aikana Varsinais-Suomen piirin alueella Punainen Risti on ollut mukana auttamassa ja antamassa kotimaan apua yhteensä 31 äkillisessä onnettomuustapahtumassa, suurin osa niistä on ollut tulipaloja. Punaisen Ristin apu on sekä aineellista apua että henkistä tukea. Keskimäärin katastrofirahaston varoja on käytetty kotimaan apuun piirin alueella noin 10 000 € / vuosi.

Ihmisten perustarpeet hädän hetkellä ovat samat kaikkialla maailmassa. ensin pitää saada vettä, ruokaa ja suojaa. Sen jälkeen on hyvä keskustella tapahtuneesta turvallisen ihmisen kanssa.
Nälkäpäivän keräysvaroilla voidaan auttaa konkreettisesti esimerkiksi näin:
- 2,50 € lämmin ateria perheelle

  • 15 € hygieniapaketti perheelle kuukauden tarpeisiin
  • 50 € henkisen tuen vapaaehtoisen koulutus
  • 160 € vaatteet tulipalon uhrille Suomessa

Punaliiviset lipaskerääjät liikkeellä torstaista lauantaihin ympäri Varsinais-Suomea

Nälkäpäivä näkyy koko Varsinais-Suomen alueella, kun punaliiviset lipaskerääjät ovat liikkeellä kaduilla ja kauppojen edustoilla. Monissa tapahtumissa on myös mahdollista ostaa Nälkäpäiväleipää, herkutella hernekeitolla tai ostaa arpoja Nälkäpäivän hyväksi. Vapaaehtoiset antavat kaikille mahdollisuuden auttaa – tervetuloa mukaan auttajaksi!

Tiedot SPR Varsinais-Suomen piirin paikallisosastojen Nälkäpäivästä löytyvät tämän uutisen lopusta, ne on kirjattu osastojen mukaan aakkosjärjestyksessä.

Paikallisosastojen Nälkäpäivä-tapahtumat löydät myös pdf-tiedostona täältä tapahtumasivulta: Nälkäpäivä Varsinais-Suomessa

Toistemme tukena. Aina.

Lisätietoja:
järjestöpäällikkö Sirpa Lehtimäki  / sirpa.lehtimaki@redcross.fi / 040 5421 421

******************** 

Nälkäpäivä 23.-25.9.2021 SPR Varsinais-Suomen piirin paikallisosastoissa

Alastaron osasto

SPR Alastaron osaston Nälkäpäivän lipaskerääjät ovat liikkeellä Alastaron keskustan kauppojen luona seuraavasti: torstaina 23.9 klo 10-16, perjantaina 24.9 klo 10-18 ja lauantaina 25.9 klo 9-15.
Yhteyshenkilö: Ulla Tytykoski, p. 045 8800810

Auran osasto
SPR Auran osasto järjestää Nälkäpäiväkeräyksen seuraavasti:

  • lipaskeräys 23.-25.9., torstaina ja perjantaina klo 10-18 sekä lauantaina klo 9-13 Auran ABC-huoltoaseman, Auran S-Marketin sekä K-Market Aurantorin edustoilla, mahdollisesti keräystä myös Auran Tokmannin edustalla (ainakin torstaina klo 11-13)
  • Nälkäpäiväleipää myynnissä torstaina ja perjantaina Aura S-Marketin sekä K-Market Aurantorin edustalla
  • lipaskeräys Auran Yhtenäiskoululla
  • osa Yhtenäiskoulun oppilaista, nuorisokahvila Cafescon nuoria sekä Auran Eräkurkien partiolaisia mahdollisesti mukana lipaskerääjinä Nälkäpäivän aikana

Yhteyshenkilö: Tuula Vairinen, p. 0400 477771  

Aurajoen osasto
SPR Aurajoen osasto järjestää Nälkäpäivän lipaskeräyksen Ravattulan CityMarketissa lauantaina 25.9. klo 11-15. Nälkäpäivätapahtumassa myös arvontaa.
Yhteyshenkilö: Heli Koivumäki, p. 050 5733524

Halikon osasto
SPR Halikon osaston vapaaehtoiset järjestävät lipaskeräyksen Halikon Prismalla torstaista lauantaihin aukioloaikojen mukaan. Myös koulut ovat mukana Nälkäpäivässä.
Yhteyshenkilö: Soile Hammarberg, p. 0400 985779

Hirvensalon osasto
SPR Hirvensalon osasto järjestää Nälkäpäivän lipaskeräyksen Hirvensalon kauppojen edustalla.
Yhteyshenkilö: Virve Anttila, p. 050 5249600

Kaarinan-Piikkiön osasto
SPR Kaarinan-Piikkiön osasto järjestää Nälkäpäiväkeräyksen lipaskeräyksenä torstaista lauantaihin, tervetuloa mukaan kerääjänä tai lahjoittajana.
Kaarinassa lipaskerääjät ovat K-Supermarket Katariinassa, S-Market Kaarinassa, Piispanristin Prismassa sekä Krossin Lidl:ssä. Piikkiössä lipaskeräystä on K-Marketin ja S-Marketin edustalla. Torstaina ja perjantaina Piikkiössä toimivat lipaskerääjinä myös koululaiset. Partiolaiset ovat myös mukana Nälkäpäivässä lipaskerääjinä.
Yhteyshenkilö: Esko Vihervä, p. 040 1875780

Kakskerran osasto
Yhteyshenkilö: Iris Kriikkula, p. 050 5966970

Kalannin osasto
SPR Kalannin osasto järjestää Nälkäpäivän seuraavasti:

  • Torstaina 23.9. ja perjantaina 24.9. myynnissä Nälkäpäiväleipää klo 9-17 K-Market Kalannin edessä (os. Pankkitie 2, Kalanti).
  • Perjantaina myynnissä myös hernekeittoa klo 10 alkaen, omat astiat mukaan!
  • Lipaskeräykseen voi osallistua leipämyynnin yhteydessä sekä kouluissa ja isoimmissa yrityksissä.
    Yhteyshenkilö: Anne Sankari, p. 040 5773678

Karinaisten osasto

SPR Karinaisten osasto myy Nälkäpäiväleipää keskiviikkona 22.9. Kyrön torilla klo 9 alkaen niin kauan kuin leipää riittää, tervetuloa ostoksille! Nälkäpäiväleipää on myynnissä myös perjantaina 24.9. ja lauantaina 25.9. aamupäivällä Salen edustalla. Lisäksi keräyslippaat Salessa ja K-kaupassa.
Yhteyshenkilö: Pirjo Haakana, p. 040 8446656

Karjalan osasto
SPR Karjalan osasto järjestää Nälkäpäiväkeräyksen myymällä limppuja ovelta  ovelle keskiviikkona 22.9. alkaen niin kauan kun limppuja riittää.   Osaston 70v. juhlavuoden takia tavoitteena on ennätysmäärä limppuja eli 400 kpl.
Yhteyshenkilö Maija-Liisa Laaksonen p. 050 9181806.

Kiikalan osasto
Yhteyshenkilö: Rauni Vainio, p. 040 5921332

Kodisjoen osasto
SPR Kodisjoen osaston vapaaehtoiset myyvät Nälkäpäiväkeräyksen hyväksi perjantaina 24.9. klo 11 alkaen Kahvipankin pihalla limppuja ja ohravelliä niin kauan kuin myytävää riittää (os. Kodisjoentie 1427, Kodisjoki).
Yhteyshenkilö: Kaija Malmivaara-Mäntylä, p. 040 8323046

Kosken osasto
SPR Kosken osaston lipaskerääjät ovat lauantaina keskustan kauppojen edessä, perjantaina myös lukiolaiset kerääjinä. Lisäksi löydät lippaan joistakin yrityksistä.
Yhteyshenkilö: Eerika Tausa 0407756937

Kustavin osasto
SPR Kustavin osasto järjestää lipaskeräyksen ja myy nälkäpäiväleipää perjantaina 23.9. ja lauantaina 25.9. klo 10 alkaen Salen edessä (Pleikiläntie, Kustavi). Lauantain Nälkäpäivätapahtumassa keräyksen ja leivänmyynnin lisäksi myös arvontaa. Nälkäpäivässä ovat mukana myös koulut.
Yhteyshenkilö: Birgitta Eskola p. 050 3457662  

Laitilan osasto
SPR Laitilan osaston lipaskerääjät ovat liikkeellä perjantaina 24.9. ja lauantaina 25.9. Lisäksi osasto myy Nälkäpäiväleipänä Sarpin Nälkäpäiväleipää, makeaa limppua Laitilan S-Marketissa (leipäosastolla) perjantaiaamusta alkaen niin kauan kuin leipää riittää.
Yhteyshenkilö: Hanna Lahtonen, p. 044 7865825

Lemun osasto
SPR Lemun osasto juhlii 70-vuotista taivaltaan ja järjestää Nälkäpäiväkeräyksen lauantaina 25.9.2021 klo 15.00

  • Paikkana Lemun hyvinvointipuisto LemuPark
  • Tapahtumassa istutetaan Marskin omenapuu ja koeistutaan puistolle penkki
  • Tarjolla kahvia, mehua ja pullaa
  • Arpajaiset
  • Mahdollisuus osallistua Nälkäpäiväkeräykseen

Tervetuloa kaikki joukolla mukaan!
Yhteyshenkilö: Jaana Lehtilä, p. 040 5680780

Liedon osasto
SPR Liedon osasto järjestää Nälkäpäiväkeräyksen torstaina ja perjantaina klo 10 - 18 sekä lauantaina klo 10-16 K-Supermarket Lietorin ja S-marketin edustalla. Perjantain keräyksestä huolehtii paikallinen Lions-yhdistys.  
Yhteyshenkilö: Eija Järviö, p. 045 3298130

Loimaan osasto
SPR Loimaan osasto järjestää Nälkäpäivän lipaskeräyksen perjantaina 24.9. ja lauantaina 25.9. Loimaan Prismassa.
Yhteyshenkilö: Mikko Tammelin, p. 050 4637798

Maaria-Paattisten osasto
SPR Maaria-Paattisten osaston vapaaehtoiset toteuttavat Nälkäpäiväkeräyksen lipaskeräyksenä Tampereentien Prismassa.
Yhteyshenkilö: Liisa Puolitaival, p. 041 5158432

Marttilan osasto
Marttilan osasto järjestää Nälkäpäivän lipaskeräyksenä ja lisäksi osasto myy nälkäpäiväleipää ja hernekeittoa lauantaina 25.9.2021 klo 9-12 Salen edessä.
Yhteyshenkilö: Anne Sallasmaa p. 0440 220221

Maskun osasto
SPR Maskun osaston Nälkäpäivä toteutetaan lipaskeräyksenä alueen ala-asteen kouluissa sekä  siten, K-Marketissa ja Tokmannissa sekä Sande Cafe´ssa on keräyslippaat.
Yhteyshenkilö: Maarit Kiuru, p. 050 3571822

Merimaskun osasto
SPR Merimaskun osasto järjestää Nälkäpäivän keräyksen koulussa.
Yhteyshenkilö: Eija Arvonen, p. 041 4683240

Mietoisten osasto
SPR Mietoisten osasto myy Nälkäpäivä-hernekeittoa torstaina 23.9. klo 13-17 Pyheen kylätorilla. Perjantaina 24.9. torilla arpajaiset. Nälkäpäivän lipaskeräys molemmissa tempauksissa sekä to-la ajan paikallisissa yrityksissä.
Yhteyshenkilö: Tapio Suominen, p. 044 5414444

Mynämäen osasto
SPR Mynämäen osasto myy torilla hernekeittoa ja Nälkäpäiväleipää perjantaina klo 11:00 alkaen niin kauan kuin keittoa riittää! Keitto myydään litran astioihin valmiiksi pakattuna mukaan. Lisäksi myytävänä Apuommelkerhon tuotteita! Kaikki myyntituotto menee katastrofirahastoon. 

  • Lisäksi lipaskerääjät ovat liikkeellä ja SPR Parkin keräyskeskus (os. Keskuskatu 19, Mynämäki) päivystää seuraavasti: torstai ja perjantai 10-19. Torstai-illan keräyksestä huolehtivat Reddie Kids -kerhon jäsenet ja partiolippukunta Mynämäen Maahiset.

 Yhteyshenkilö: Anu Vira, 040 736 9739

Naantalin osasto
SPR Naantalin osaston Nälkäpäiväkeräys näkyy kauppojen kassoilla: S-Marketissa, K-supermarket Ellenissä ja Ukko-Pekassa sekä Nuhjalan Salessa on kassoilla Nälkäpäivälippaat, johon voi antaa lahjoituksensa. Lisäksi Kuparivuoren, Taimon ja Lietsalan koulut sekä Naantalin lukio ovat mukana, lippaita kiertää luokissa.
MobilePay- lahjoitukset voi laittaa Naantalin numerolle on 95317.
Yhteyshenkilö: Anne Sola p. 040 5444252 

Nousiaisten osasto
SPR Nousiaisten osasto järjestää Nälkäpäivän seuraavasti:

  • Nälkäpäivä-tapahtuma lauantaina 25.9.2021 klo 9-16 S-market Nousiaisten edustalla (os. Mietoistenkuja 1, Nousiainen). Myymme hernekeittoa litran rasioihin pakattuna, Nälkäpäiväleipää ja arpoja.
  • Koulut ovat mukana keräyksessä ja keräyslippaita on kouluissa ja eri yrityksissä.

Osallistu Nälkäpäivään lipaskerääjänä 23.9.-25.9.2021, jo tunti ajastasi riittää.
Tule hakemaan keräyslipas ja -liivi Nummen Kammarista keskiviikkona 22.9.2021
klo 16-18 (os. Torikuja 6, Nousiainen). Ota mukaasi kuvallinen henkilökortti, voit ottaa mukaan myös kaverin.
Yhteyshenkilöt Hely Haapanen, puh. 0400 709103 ja Taru Kallio, puh. 040 7438444.

Oripään osasto
SPR Oripään osastossa Nälkäpäivän lipaskerääjät ovat K-Marketin edessä torstaina 23.9. ja perjantaina 24.9. klo 15-17 ja lauantaina 25.9. klo 11-13. Myynnissä myös paikallista juuri leivottua kakkoa 3€ hintaan. Lahjoittaa voit myös keräyslippaisiin, jotka ovat myös Shellissä,  Apteekissa, kirjastossa ja K-Marketissa. 
Yhteyshenkilö: Tuija Purra, p. 040 5841219

Paimion osasto
SPR Paimion osaston Nälkäpäivän lipaskeräyksen toteuttavat torstaina 23.9. koulujen oppilaat, keräys on S-Marketin ja K-Marketin luona. Perjantaina 24.9. ja lauantaina 25.9. lipaskeräys samoissa paikoissa, sekä lisäksi Tokmannilla.
Tervetuloa kerääjäksi! Keräyslippaita voi hakea perjantaina ja lauantaina klo 10-12 SPR Paimion osaston toimitilasta (Paimion.Sähköyhtiön tilat, os. Sähköyhtiöntie 2, Paimio).

Yhteyshenkilö: Irmeli Sonkki, p. 0500 120752

Perniön osasto
SPR Perniön osasto järjestää Nälkäpäiväkeräyksen kauppojen edustoilla perjantaina klo 9-19 ja lauantaina klo 9-15. Keräyspaikat ovat K-Supermarket, S-Market ja ABC liikenneasema. Tervetuloa mukaan!
Yhteyshenkilöt: Kyösti Etsalo p. 046 8453808 ja Eira Eriksson p. 0400 985219

Perttelin-Kuusjoen osasto
SPR Perttelin-Kuusjoen osaston Nälkäpäiväkeräykseen on mahdollista osallistua lahjoittamalla alueen kaupoissa oleviin keräyslippaisiin. Myös koulut ovat mukana, ja sinne toimitetaan myös Nälkäpäiväleipää.
Yhteyshenkilö: Liisa Kirjavainen, p. 040 5811776

Pyhärannan osasto
SPR Pyhärannan osasto järjestää Nälkäpäivän seuraavasti:

  • Torstaina 23.9. ja lauantaina 25.9. myydään Nälkäpäiväleipää sekä possumunkkeja Rohdaisissa Sale-kaupan edessä klo 9 alkaen niin kauan kuin myytävää riittää.
  • Lauantaina 25.9. paikalla on myös Pyhärannan Martat myymässä lihakeittoa, jonka tuotosta he lahjoittavat osan Nälkäpäiväkeräykseen.
  • Myyntipaikalla on myös lipaskeräys sekä mahdollisuus tehdä lahjoitus MobilePay- sovelluksella.
  • Partiolaiset keräävät eri kylissä maanantaina 20.9. ja tiistaina 21.9. ”ovelta ovelle” -keräyksenä klo 18-19.30.

Yhteyshenkilö: Kirsti Kallio, p. 044 5180600

Pöytyän osasto
SPR Pöytyän osasto järjestää Nälkäpäiväkeräyksen seuraavasti:
-    torstaina 23.9. lipaskerääjät liikkuvat työ- ja toimipaikoilla

  • perjantaina 24.9. torilla lipaskeräys sekä Nälkäpäiväleivän myynti
  • perjantaina 24.9. ja lauantaina 25.9. Salessa lipaskeräys sekä Nälkäpäiväleivän ja ensiapulaukkujen myyntiä
  • keräyslippaat myös koululla ja K-kaupassa.
    Yhteyshenkilö: Maija-Liisa Meronen, p. 040 8337903

Raision osasto
SPR Raision osasto järjestää Nälkäpäivän lipaskeräyksen K-Supermarket Raisio Centerissä sekä kauppakeskus Myllyssä.
Yhteyshenkilö: Esko Roselli, p. 050 5339392

Ruiskatu 8
SPR Ruiskatu 8 -osasto järjestää Nälkäpäivätapahtuman koulussa torstaina 23.9. klo 10 alkaen, jolloin on lipaskeräystä ja myydään Nälkäpäiväleipää.
Yhteyshenkilö: Sirkka Laaksonen, p. 040 5197129

Ruissalon osasto
SPR Ruissalon osasto järjestää Nälkäpäivän fillaritempauksen Tuomiokirkkopuistossa torstaina 23.9. ja perjantaina 24.9. klo 7-9 ja 15-17. Lauantain fillaritempauksen paikka on vielä avoin, ajankohta on klo 11-13. Tempauksessa osaston vapaaehtoiset tsekkaavat pyöräilijöiden pyörien rengaspaineita ja pumppaavat niihin ilmaa – vapaaehtoinen maksu Nälkäpäivälippaaseen.  
Yhteyshenkilö: Ida Jansson, p. 040 5957472

Rymättylän osasto
Yhteyshenkilö: Riitta Kemppe, p. 040 4163789

Salon osasto
SPR Salon osasto järjestää lipaskeräyksen ja myy nälkäpäiväleipää Salon torilla torstaina 23.9. ja lauantaina 25.9. klo 9-13 .

Lisäksi lipaskerääjiä on Salon Citymarketissa ja Plazassa Nälkäpäivän aikana. Myös koulut ovat mukana Nälkäpäivässä.
- SPR Salon osaston toimisto (os. Paasionkatu 6, Salo) on avoinna keräyspäivinä to-la aamulla klo 8-9 ja iltapäivällä to ja pe klo 17-18 sekä lauantaina klo 14-15. Näinä aikoina voi hakea keräyslippaan, lähteä mukaan auttamisen ketjuun ja palauttaa lippaan takaisin osaston toimistolle. Tervetuloa mukaan Nälkäpäivään!

Yhteyshenkilö: Marja-Leena Forssén, p. 040 5084165

 

Sauvo-Karunan osasto

Yhteyshenkilö: Hanna-Marjut Gästgivar, p. 045 8743746

 

Somerniemen osasto
Yhteyshenkilö: Seija Anttila, p. 040 7270582

Someron osasto
SPR Someron osasto toteuttaa Nälkäpäivän lipaskeräyksen torstaista lauantaihin kauppojen kassoilla sekä katukuvassa.
Yhteyshenkilö: Essi Torkkomäki-Ryhtä, p. 0400 537850

Taivassalon osasto

SPR Taivassalon osaston Nälkäpäiväkeräys toteutetaan Taivassalossa seuraavasti:

  • lipaskeräys torstaina 23.9. ja perjantaina 24.9. klo 15-19 sekä lauantaina 25.9. klo 9-13 Salen ja K-marketin edustalla.  
  • Nälkäpäivätapahtuma torilla lauantaina 25.9. klo 10-13, ja silloin myydään nälkäpäiväleipää, kahvia ja leivonnaisia sekä arpoja. 
    Yhteyshenkilö: Leena Paavola p. 040 7325993 ja Maija Leino p. 044 0879751

Turun osasto
SPR Turun osaston keräyskeskus, ”keräysmökki”, on avoinna Turun kävelykadulla koko Nälkäpäivän ajan. Voit tulla lipaskerääjäksi ilman ennakkoilmoittautumista. Keräyskeskus on avoinna torstaina ja perjantaina klo 11-18 sekä lauantaina klo 10-18. Myynnissä myös Nälkäpäiväleipää.
Yhteyshenkilö: Christina Piirainen, p. 050 4325602

Uudenkaupungin osasto
SPR Uudenkaupungin osasto toteuttaa Nälkäpäiväkeräyksen torstaina ja perjantaihin 23.-24.9. klo 10-18. Lippaiden jakopiste on osaston toimipiste Ystäväntupa, os. Alinenkatu 26.  
Yhteyshenkilö: Kyösti Hallikainen,  040 531 7919

Vahto-Ruskon osasto
SPR Vahto-Ruskon osasto järjestää lipaskeräyksen ja myy nälkäpäiväleipää kauppojen edessä seuraavasti: Vahdolla M-marketin edessä torstaina 23.9. ja perjantaina 24.9. klo 11-19 sekä Ruskolla S-marketin edessä torstaina ja perjantaina klo 10-20. Pelkkä lipaskeräys Ruskolla K-marketin edessä torstaina klo 10-20 
Yhteyshenkilö: Ari-Pekka Kannisto, p. 044 2777440

Vampulan osasto
SPR Vampulan osasto myy Nälkäpäiväleipää torstaina 23.9. klo 9-17 Vampulan kauppakeskuksen edessä. Lisäksi voit lahjoittaa keräyslippaaseen Lounaskahvila WamPullassa.
Yhteyshenkilö: Henna Stenfors, p. 040 5271356

Yläneen osasto
SPR Yläneen osasto järjestää Nälkäpäivän seuraavasti:

  • Torstaina 23.9. klo 13-17 lätynpaistoa ja kahvia torilla. Myyntituotto menee Nälkäpäiväkeräykseen.
  • Perjantaina 24.9. lipaskeräys Yhtenäiskoulussa.
  • Lauantaina 25.9. klo 8 alkaen Yläneen torilla myydään nälkäpäiväleipää. 
  • Keräyslippaat ovat kaupoissa (Sale, K-Market) torstain ja lauantain välisen ajan.

Yhteyshenkilö: Hannu Pentti, p. 050 5862284