Vieraslajin taltutusta talkoilla Akaassa

Arto Hyöty
Kuvaaja: Arto Hyöty
"Viialan reippaat talkoilijat"

Maskeja siellä, maskeja täällä, tietysti ihmisten kasvojen päällä, mutta mutta... Viimeistään keväällä lumien sulaessa huomattiin Suomeen saapuneen täysin uusi vieraslaji, jota alkoi esiintyä niin kaupungeissa, mutta myös huolestuttavasti lenkkipolkujen varsilla, pihapiireissä ja jopa metsissä. Niistä valtaosa oli sinisiä, mutta myös mustia ja valkoisia näkyi suuria määriä.

Miten tuohon vieraslajiin nyt pitäisi suhtautua? Sitä mietittiin myös Akaan osastossa ja rohkeasti päätettiin tarttua haasteeseen ja alkaa kerätä tuota tulokasta. Punaisen Ristin viikolla järjestettiin yhteistyössä Akaan kaupungin kanssa siivoustalkoot jokaisessa kaupungin taajamassa ja erityisesti tuo ”räikeä tulokas” eli kasvomaski oli kaikkien tähtäimessä!

Kerääjiä olikin mukavasti paikalla niin Kylmäkoskella, Viialassa kuin Toijalassakin. Runsaat kaksikymmentä henkilöä hääri parisen tuntia ja jätesäkkejä kertyi kunnioitettava määrä. Niitä käytettyjä maskejakin löytyi valitettavan paljon, mutta ainakin hetkeksi saatiin tuo vieraslaji karkotettua. Taitaa vain olla niin, että se on tullut jäädäkseen, huonompi homma!

SPR Akaan osaston talkooporukka

Lähtekää tekin osastona tai muun tutun porukan kanssa vieraslajia taltuttamaan talkoilla!