Punaisen Ristin vapaaehtoisia valmiusharjoituksessa.

Valmiustoiminta Savo-Karjalan piirissä

Kuva: Mika Korppinen / Punaisen Ristin Savo-Karjalan piiri

Valmiustoiminta on laaja kokonaisuus, johon kuuluu kotimaan apu, ensihuolto ja Vapaaehtoinen pelastuspalvelu. 

Kotimaan apu

Punaisen Ristin kotimaan avulla tarkoitetaan ihmisten auttamista ja tukemista ennaltaehkäisevästi sekä äkillisissä onnettomuus- ja häiriötilanteissa eli kriisitilanteissa. Kriisitilanteiden avustustoiminta perustuu kotimaan valmiudelle ja toteutuu osana ensihuollon tehtäviä.

Kuinka kotimaan apu toimii?

Äkillisissä onnettomuustilanteissa, kuten esimerkiksi tulipaloissa, Punainen Risti tarjoaa neuvontaa ja käytännön apua onnettomuuden uhreille ja heidän omaisilleen tieto avun tarpeesta Punaiselle Ristille voi tulla viranomaisilta, muilta yhteistyökumppaneilta tai suoraan onnettomuuden uhreilta.

Apua onnettomuustilanteessa voi pyytää suoraan SPR:n paikallisosastolta tai sosiaaliviranomaisen välittämänä.

Punainen Risti voi järjestää pelastuneille esimerkiksi henkistä tukea, vaatteita ja ruokaa ensimmäisistä onnettomuuden jälkeisistä vuorokausista selviämiseksi.

Äkillisissä onnettomuustilanteissa osaston käytettävissä on Suomen Punaisen Ristin katastrofirahaston varoja. Katastrofirahastoa ylläpidetään keräystoiminnan kautta saaduilla lahjoitusvaroilla.

Katso kotimaan avun ohjeet ja lomakkeet SPR osastoille täältä. 

Ensihuolto

Ensihuolto on organisoitua vapaaehtoistoimintaa, jonka tavoitteena on auttaa ja tukea ihmisiä äkillisissä onnettomuus- ja häiriötilanteissa. Kotimaan valmius konkretisoituu mm. ensihuoltona.

Ensihuolto pyrkii huolehtimaan ihmisten perustarpeista ja tukee heidän selviytymistään kriisitilanteessa. Ensihuolto tukee viranomaisten toimintaa.

Ensihuolto tukee äkillisissä onnettomuus- ja häiriötilanteissa mm. sosiaalitoimea sen tehtävissä:
• avustaminen hätämajoituksessa
• vaatettaminen ja muu välttämätön aineellinen apu
• ruokahuollon järjestämisessä tukeminen
• ensiapu ja terveydentilaan liittyvien tarpeiden selvittäminen
• neuvonta ja käytännön apu
• läsnäolo ja henkinen tuki
• henkilöiden ja tapahtumien kirjaaminen

Mukaan ensihuoltotoimintaan?

Ensihuoltotoiminnassa voi olla mukana eri-ikäisiä ja erilaisen koulutustaustan omaavia vapaaehtoisia (ystävätoiminta, ensiapu, henkinen tuki, kerääjät jne.).

Mikäli haluat mukaan ensihuoltotoimintaan, ota yhteyttä oman alueesi osastoon.

Ensihuoltotoiminta tehokkaana yhteistyönä

Ensihuoltotoimintaa voi toteuttaa yhdessä muiden paikallisten valmius- ja varautumistoiminnasta kiinnostuneiden kanssa.

Paikallinen Punaisen Ristin osasto toimii joko yksin tai yhdessä muiden osastojen sekä muiden järjestöjen (Vapepa) kanssa laajemman OHTO -hälytysjärjestelmän kautta.

Yhteistyöpöytäkirjalla Sosiaali- ja terveysministeriön kanssa on sovittu, että Punainen Risti koordinoi häiriötilanteissa myös muita sosiaali- ja terveysviranomaisten tukena toimivia vapaaehtoistoimijoita.

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu eli Vapepa on Suomen Punaisen Ristin koordinoima yli 50 järjestön yhteenliittymä.

Vapepan tehtävänä on tukea viranomaisia erityisesti paljon pelastushenkilöstöä vaativissa tehtävissä. Näissä tilanteissa Vapepa toimii pyydettäessä yhteistyössä viranomaisten kanssa, täydentäen ja tukien poliisi-, pelastus sekä sosiaali- ja terveysviranomaisia.

Tavallisin tilanne, jolloin viranomaiset hälyttävät Vapepan, on kadonneiden henkilöiden etsintä, mutta tehtävä voi koskea myös kerrostalopaloon liittyviä ensihuoltotehtäviä tai laajoja henkisen tuen tehtäviä.

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu
• on organisoitua ja koulutettua kansalaistoimintaa
• toimii pyyteettömästi
• tukee kaikkia viranomaisia

SPR Savo-Karjalan vastaa vapaaehtoisten valmiuspäivystäjien 24/7 ylläpitämästä hälytysnumerosta, joka palvelee viranomaisia sekä ensihuoltosopimuksen piirin kanssa tehneitä kuntia.

Mukaan Vapepa-toimintaan

Vapepan toimintaan pääset verkoston jäsenjärjestöjen ja niiden paikallisyhdistysten ylläpitämien hälytysryhmien kautta. Järjestöjen aktiivisuus vaihtelee alueittain ja kunnittain.

Lisätietoa alueen hälytysryhmistä saat jäsenjärjestöiltä tai Vapepan paikallistoimikuntien puheenjohtajilta


Lisätietoa Vapepan toiminnasta:

Vapepa Savo-Karjala 
Vapepan nettisivut
Vapepan koulutukset


Lisätietoja Punaisen Ristin valmiustoiminnasta Savo-Karjalassa:

Minna Kettunen

Valmiuspäällikkö
minna.kettunen@punainenristi.fi 
040 064 8268