Kiitos

Ami Mittilä
Kuvaaja: Ami Mittilä
Ami Mittilä
Kuvaaja: Ami Mittilä
Ami Mittilä
Kuvaaja: Ami Mittilä

Osastomme toistaiseksi suurin operaatio on lähes päätöksessään ja halusimme kiittää mukana olleita vapaaehtoisia ponnisteluista viranomaisen tukena. Järjestimme pienimuotoisen tilaisuuden Ylöjärvellä Vanhalla Räikällä kahvitusten merkeissä. Operaatio oli kokonaisuudessaan suuri ponnistus ja tämä kävi ilmi osaston varapuheenjohtajan, ensiapuryhmänjohtajan, Sari Lahtisen puheesta.

"2020 talvella maailma pysähtyi. Oli sattunut jotain, mitä ei olisi ikinä voinut
kuvitellakaan omalle kohdalle sattuvan. Korona pysäytti hetkeksi maailman. Kesti
tovin, ennenkuin ymmärrettiin mitä oli tapahtunut ja kuinka vakavasta asiasta oli
kyse. Oli ehkä hieman pelottavaakin kun asia jota et konkreettisesti näe, on
meidän terveydellemme uhkana. Myös Punaisen Ristin toiminta pysähtyi hetkeksi,
kunnes otimme tilanteen haasteena ja lähdettiin kehittämään toimintaamme
koronan rajoitteet huomioiden sekä muokkasimme omaa avustustoimintaamme
tilanteeseen sopivaksi, myös täällä Ylöjärvellä. Koko Punaisen Ristin toiminta
muuttui operaatiotoiminnaksi. Tuli mm. kauppa-aputoimintaa, ruokajakelua,
auttava puhelin, maskien jakoa ja informointia koronasta, viranomaisapua ja
monia muita muotoja. Koulutukset, kokoukset ja palaverit muuttuivat kaikki
sähköiseen muotoon ja Teams tuli nopeasti kaikille tutuiksi.
Nyt vuonna 2021 pieni toivonkipinä valtasi sydämemme. Saapui rokotteet ja meitä
vapaaehtoisia tarvittiin jälleen kerran apuun. Rokotusapu on ollut monelle
osastolle todella suuri operaatio, myös meille täällä Ylöjärvellä. Rokotusavun
järjestäminen on ollut henkilökohtaisesti itselleni tähän mennessä suurin
ponnistus. Haasteita ja muuttuvia tekijöitä oli alusta asti hyvin paljon. Alkuun
tilanne oli hyvin hektistä ja päivän aikana sovitut asiat saattoivat muuttua moneen
kertaan. Vapaaehtoisten rekrytointi oli äärettömän haastavaa. Muutaman kerran
tuli itku ja kerran olin jo laittamassa hanskat tiskiin. Hämeen piiristä sain kuitenkin
niin vahvan tuen ja avun tselleni että sain voimia jatkaa loppuun asti.
Ylöjärvellä rokotusapu alkoi 9.4 ja päättyi 4.6. yhteensä 43 päivää ja
vapaaehtoistunteja kertyi 526h.
Tämä ilta on teille kiitokseksi. En löydä tarpeeksi suuria sanoja kertoakseni teille,
kuinka kiitollinen olen avustanne. Ilman teitä vapaaehtoisia tämä avunanto ei olisi
onnistunut. Ilman teidän auttamisen halua ja intoa tarttua tähän tehtävään, tämä
olisi jäänyt toteutumatta.
Ylöjärven osasto haluaisi kiittää erityisesti yhtä aktiivisinta vapaaehtoista joka lähti
Facebook ilmoituksen kautta mukaan rokotusapuun. Tämä vapaaehtoinen on
joustanut todella paljon ja antanut suuren panoksen ja ison osan vapaa-ajastaan
rokotusavun toteuttamiseksi.
Tiina Lampen, haluamme ojentaa sinulle tämän korun jonka nimi on puuttuva
palanen, kiitokseksi tekemästäsi työstä. Olet todellakin ollut puuttuva palanen.

Kiitokset myös kaikille muille vapaaehtoisille:

Soile Wilen
Ari Wilen
Marja-Leena Huitula
Terhi Matikainen
Pirkko Frantrsila

Tarja Hätönen
Juha Hätönen
Anita Lehtiniemi
Kari Lehtiniemi
Raija Iivainen
Paula Saarilahti
MinttuMaria Ukkola
Ami Mittilä
Leila Ahonen
Piret vahtramae-Valkila
Jouni Valkila
Hetä Seinä
Sari Ilo-Salminen
Auli Puutio
Mari Välimaa
Hanna Välimaa
Marjut Välimaa
Anni Mattila
Pirjo Mattila
Sara Hämäläinen
Merja Raudusoja
Elina Sieppi
Sari Lähde
Kristiina Korpela"

Hämeen piiristä Leila Ahonen kävi myös välittämässä kiitokset vapaaehtoisille.