Soittokaveritoiminta Kaakkois-Suomen piirissä

Kuva: Petteri Kivimäki

Kymenlaakson soittokaveritoiminta on ollut alunperin Socomin Helmi hyvää elämää ikääntyneenä -hankkeen toimintaa, jossa soittokaveritoiminnasta on jo saatu hyviä kokemuksia Etelä-Karjalan alueella. Toimintaa Socomin kanssa suunnittelemassa oli myös Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk sekä Kouvolan kaupunki. Punaisen Ristin Kaakkois-Suomen piiri on käynnistänyt hankkeen päätyttyä soittokaveritoiminnan Kymenlaaksossa.

Toiminnan tavoitteena on lievittää ihmisten yksinäisyyttä etenkin syrjäseuduilla, mutta myös niiden ihmisten keskuudessa, jotka ovat koronatilanteen vuoksi joutuneet olemaan pitkään eristyksissä. Toiminta on suunnattu ikäihmisille ja omaishoitajille, jotka kokevat puhelinystävyydestä olevan iloa itselleen. Puheluita soittavat vapaaehtoiset ympäri Kaakkois-Suomea.

Soittokaveriksi pääset käymällä soittokaveritoiminnan perehdytyksen tai ystävätoiminnan peruskurssin.