Punaisen Ristin Etäterveyspisteestä maksutonta ja luottamuksellista ohjausta ja neuvontaa

Punainen Risti Varsinais-Suomessa on avannut kolme Etäterveyspistettä. Etäterveyspisteistä vastaavat SPR Kaarinan-Piikkiön, Pyhärannan ja Turun osastot. 

 

Punaisen Ristin Etäterveyspisteeseen voi soittaa kuka tahansa ja saada puhelimitse neuvontaa omaan tai läheisen terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä sekä tukea elämän hallintaan.

 

Neuvonnasta vastaavat vapaaehtoisena toimivat terveydenhuollon ammattilaiset, jotka ohjaavat asiakkaita tarvittaessa myös eteenpäin palveluiden pariin. Etäterveyspisteet on ensisijaisesti tarkoitettu kaarinalaisille, pyhärantalaisille ja turkulaisille. Näin mahdollistetaan parhaalla tavalla asiakkaiden ohjaus.

 

-Koronan vuoksi Punaisen Ristin perinteiset Terveyspisteet eivät ole voineet ottaa vastaan asiakkaita. Haluamme kuitenkin toimia yksilöiden terveyden edistämiseksi myös nyt, joten siitä syntyi idea Etäterveyspisteistä, kertoo SPR Varsinais-Suomen piirin ohjelmapäällikkö Minna Rautanen

 

Etäterveyspistetoiminta on ollut hyvin kokemuksin toiminnassa SPR Kaarinan-Piikkiön osastossa kesästä 2020 alkaen. Nyt toiminta laajenee myös Turkuun ja Pyhärantaan.

 

-Neuvonta on keskustelua soittajien kanssa, heidän tärkeistä, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista. Tähän toimintaan puhelin soveltuu oikein hyvin, kuvaa Etäterveyspisteessä vapaaehtoisena toimiva Lea Leiwo, SPR Kaarinan-Piikkiön osastosta.

 

Etäterveyspisteet palvelevat seuraavasti: 

 

SPR Kaarinan-Piikkiön osasto 

Tiistaisin klo 10.00 – 12.00 ja torstaisin klo 15.00 - 18.00 numerossa 040 257 2073

 

SPR Pyhärannan osasto

Maanantaista perjantaihin klo 13.00 – 17.00 numerossa 041 7441589 

 

SPR Turun osasto

30.3.2021 alkaen joka tiistai klo 10.00-12.00 numerossa 041 7441626

 

Lisätiedot: Minna Rautanen, ohjelmapäällikkö, SPR Varsinais-Suomen piiri minna.rautanen@punainenristi.fi