Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osaston työntäyteinen toimintavuosi 2020 on pian päättymässä - Hälytysvalmiutta ylläpidetään myös jouluna ja uutena vuotena

Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osasto on perustettu 11.2.1950 ja näin ollen se täytti 70-vuotta. Toimintavuoteen on vaikuttanut koronapandemia ja keväällä valinneet poikkeusolot, jotka rajoittivat ja rajoittavat edelleen eri toimintamuotojen kokoontumisia. Syntymäpäiväjuhlat jäivät pitämättä. Ensiapupäivystysten määrä väheni epidemiasta johtuen. Heinäkuussa tapahtunut Palokan seniorikerrostalojen tulipalo oli yksi Jyväskylän osaston historian suurimmista avustusoperaatioista. Jyväskylän osasto järjesti mm. aineellista apua, käytännön apua, henkistä tukea, hätämajoitusta ja neuvontaa evakuoiduille. Ensiapuryhmä ja ensihuoltoryhmä osallistuivat useisiin kadonneen henkilön etsintöihin poliisiviranomaisten apuna vuonna 2020. Pandemia vaikeutti esimerkiksi Nälkäpäivä -keräyksen toteutusta syyskuussa. Joulukuussa osasto jakoi yhteensä 140 kappaletta 50 euron arvoisia Hyvä Joulumieli -lahjakortteja vaikeassa elämäntilanteessa oleville lapsiperheille yhteistyössä Jyväskylän kaupungin sosiaalitoimen kanssa. Keskimaan Ilo auttaa-avustuksen turvin järjestimme joulukuun aikana joululaulutervehdyksiä ympäri Jyväskylää. Esityksiä oli kaikkiaan 22.

Jyväskylän osaston toiminta rauhoittuu joulun ja uudenvuoden ajaksi. Keräysvalmiutta ylläpidetään myös joulun ja uudenvuoden pyhinä kotimaassa tai ulkomailla syntyvän äkillisen ison avuntarpeen varalta. Ensiapu- ja ensihuoltoryhmä ovat valmiudessa auttamaan eri viranomaisia myös jouluna ja uutena vuotena esimerkiksi kadonneen henkilön etsintätehtävissä ja tulipaloissa.

Ensiapuryhmän kevätkausi alkaa tiistaina 12.1.2021 kello 18:00 Sammonkatu 4:ssä mikäli koronapandemian aiheuttamat viranomaismääräykset eivät sitä estä. Ystävävälitys on lomalla 10.1.2021 asti. Ensihuoltoryhmän harjoitukset, Kokeneiden konkareiden, Monikulttuurisen toiminnan, Varttuneiden kerhon, Vaajakosken ystäväkerhon, Terveyspisteen ja Tikkakosken kyläkahvilan sekä lähiverkon toiminta on tauolla toistaiseksi koronapandemiasta aiheutuvista viranomaismääräyksistä johtuen Jyväskylän osaston hallitus kokoontuu seuraavan kerran 20.1.2021.

- Nyt on takana erilainen vuosi, mutta hyvin siihen on mukauduttu. Mutta siitä huolimatta meidän vapaaehtoisilla on ollut tahto ja halu auttaa, silloin kun sitä on tarvittu, kertoo Jyväskylän osaston puheenjohtaja Sari Hovila. - Lämmin kiitos osastomme vapaaehtoisille kuluneesta vuodesta! Kiitokset osaston jäsenille ja tukijoille, jokaisen apu on ollut meille tärkeä! Hyvää, rauhallista joulua ja onnea vuodelle 2021 toivottaa Sari Hovila lopuksi.

Lisätietoja: Tiedottaja Marko Tervo 040-754 0038, jyvaskyla@punainenristi.fi