Myönnän: minua jännitti vietävästi. Soitin ovikelloa ja odotin hermostuneesti. Kuulin ovea lähestyviä askeleita, lukkoa käännettiin ja ovi aukesi. Siinä hän nyt seisoi: uusi maahanmuuttajataustainen ystäväni, jotka kutsun tässä kirjoituksessa nimellä Najela. Hän oli ikäiseni nainen, jolla oli musta pitkä tukka nutturalla ja upeat tummanruskeat silmät. Najela hymyili kauniisti ja esittelimme toisemme. Me halasimme. Najela pisti ulkovaatteet päällensä ja lähdimme autollani kahvilaan.

Ensitapaamisemme oli joulukuussa 2019. Ostin Najelalle kahvilareissullamme Suomi-aiheisen heijastimen. Kotiin päästyään hän lähetti minulle Whatsappilla kuvan heijastimesta, jonka hän oli kiinnittänyt takkiinsa. Minä vastasin sydän ja kukkahymiöillä, sillä Najela ei osaa lukea.

Lähteminen maahanmuuttajan ystäväksi oli minulle samaan aikaan pitkä prosessi ja impulsiivinen päätös. Olin miettinyt pitkään, että ruuhkavuosien jälkeen minulla voisi vihdoinkin olla aikaa hyväntekeväisyyteen. Koin asian tärkeäksi, sillä tiedostin, että koulutettuna suomalaisena olen hyvin etuoikeutettu. Samaan aikaan myös tiedostin liiankin hyvin sen, että maailmalla kaikilla tilanne ei ole sama. Olen myös matkustanut paljon ja lukenut myös paljon maailman tapahtumista ja ihmisten elämänkertoja eri kulttuureista. Epäoikeudenmukaisuus, jota maailmassa on, tuntuu järkyttävältä. Mietin, että miten minä voisin auttaa jollain tavalla jotain henkilöä.

Netissä törmäsin SPR:n ilmoitukseen kurssista, jolla koulutetaan maahanmuuttajien ystäväksi, Suomi Kamuiksi, ilmoittauduin välittömästi mukaan.  Kurssilla kävimme läpi toiminnan periaatteita. Mieleeni jäi erityisesti se, että tulevan ystävän taustoista ei kysellä. Se ei meille Suomikamuille kuulu. Luonnollisesti, jos ystävä itse haluaa kertoa, se on eri asia. Pakolaisuus on kuitenkin traumaattista – harva meistä olisi valmis jättämään kotinsa, jos asiat ovat kunnossa. Kurssilla selvisi myös se, että ystävyyden varrelle tulee mahtumaan kaikenlaisia kommelluksia ja haasteita, jotka liittyvät kulttuurieroihin ja esimerkiksi kielitaidon puuttumiseen. Ystävyyteen kuuluu usein myös lämpöä. Kouluttajamme kertoi siitä, miten monesti hän on viettänyt iltaa aterioiden uusien maahanmuuttajaystäviensä kotona.

Uuden ystäväni kanssa suurimmat haasteet liittyivät siihen, että hän puhui vain vanhan kotimaansa kieltä. Yhteisen kielen puuttuminen toi aika lailla haasteita, mutta toisaalta se ei ole ollut ystävyydellemme mikään este. Päinvastoin, koen, että juuri tapaamisemme ovat olleet ystävälleni tärkeitä siinä, että hän on voinut oppia uuden kotimaansa kieltä. Yhteisen kielen puuttuminen itse asiassa inspiroi minua niin, että aloin tehdä alkeellisia suomen kielen kurssivideoita, joita jaoin ystävälleni. Videoilla on kuva asiasta (esimerkiksi omena) ja sitten lausun sanan ääneen ja sana on myös suomeksi kirjoitettuna. Nämä videot ovat tukeneet ystäväni kielenoppimista.

Koronatilanne on luonnollisesti muuttanut ystävyystoimintaa. Ennen koronaa kävimme muun muassa kahvilla ja Kaiku-kortilla museossa. Nyt emme ole fyysisesti tavanneet pitkään aikaan, mutta se ei tarkoita sitä, että olisimme unohtaneet toisemme. Pistämme toisillemme aina vähän väliä Whatsappilla kuvia ja hymiöitä. Yksi pandemia ei hyvin alkanutta ystävyyttä katkaise! Suomikamu toiminta on avannut minulle silmät uuteen maailmaan. Olen tutustunut uuteen kulttuuriin, erilaiseen elämään ja elämäntapaan. Lisäksi hyväntekeväisyys on kummallinen juttu: siinä tulee hyvä mieli sekä autettavalle että auttajalle. Loppu viimeksi me kaikki olemme täällä toisiamme varten.

---------------------------------------------------------------------------------------------

SuomiKamu-toiminta on SPR:n ystävätoimintaa, jossa suomalaiset vapaaehtoiset ryhtyvät ystäviksi ja arjen oppaiksi maahanmuuttajille. - Vapaaehtoisten tukena ovat SuomiKamu-välittäjät. Heidät tavoittaa joko sähköpostitse tai Facebook ryhmän kautta. Järjestämme myös SuomiKamu-kahviloita, jotka tarjoavat vertaistukea, kokemusten vaihtoa ja mahdollisista haasteista keskustelua.