Vantaan turvakodissa ja nuorten omassa turvatalossa on ollut huolestuttavan hiljaista

Vantaan turvakodissa ja nuorten omassa turvatalossa on ollut huolestuttavan hiljaista

SPR:n ylläpitämässä Nuorten turvatalossa on ollut poikkeuksellisen hiljaista koronaviruksen aikana. ARMI SUOJANEN
Marika Lumme

Marika Lumme

Vantaan turvakodissa on ollut poikkeustilan aikana hiljaisempaa kuin normaalioloissa.

Vantaan turvakodin toiminnanjohtaja Kristiina Väänänen on huolissaan vähäisistä yhteydenotoista. Normaalisti turvakodissa on 10–14 perhettä. Viime viikkoina perheitä on ollut puolet tästä määrästä.

– Kyllä meillä on huoli kuinka perheet pärjäävät. Olemme myös pohtineet millainen tilanne laukeaa, kun rajoitukset poistuvat, Väänänen sanoo.

 

– Olemme pohtineet, että merkittävä syy voi olla se, että kotoa ei yksinkertaisesti pääse lähtemään. Jos kotona on väkivaltaa, voi olla mahdotonta edes netin kautta pyytää apua, hän sanoo.

Myös virustilanne voi huolettaa.

– Kun koronavirustilanne alkoi toden teolla Suomessa, meillä oli todella hiljaista. Ehkä perheet nyt sinnittelevät viimeiseen asti kotona tautia vältelläkseen, Väänänen arvelee.

VANTAAN turvakotiin voi mennä, vaikka olisi flunssan oireita.

 

– Meille voi tulla aina, yksin tai lasten kanssa. Teemme koronaselvityksen kaikille ja tarvittaessa pukeudumme suojavarusteisiin, Väänänen selvittää.

Vantaan turvakotiin kuuluu myös lähisuhdeväkivaltatyön yksiköt Koivukylässä sekä Louhelassa. Asiakkaita tavataan edelleen kasvokkain ja myös etänä.

VANTAALLA sijaitsevassa Suomen Punaisen Ristin ylläpitämässä Nuorten turvatalossa on koettu sama ilmiö. Nuorten turvatalon johtaja Pekka Väänäsen mukaan nuoria on väliaikaisessa majoituksessa normaalia vähemmän. Turvatalossa on paikkoja seitsemälle nuorelle. Nuoria on ollut ajoittain vain pari kerrallaan.

– Erityisesti ensimmäisinä viikkoina ihmiset olivat selvästi hyvin varovaisia ja pysyttelivät kotona, Väänänen sanoo.

Viime viikkoina on Pekka Väänäsen mukaan avun piiriin hakeutunut yhä useampia nuoria, jotka ovat jo itsenäistyneitä, mutta joilla on asumisen kanssa ongelmia.

Jatkuvasti kasvava tarve on myös turvatalon tarjoamalle keskusteluavulle.

– Ei ole niin pientä asiaa, jota ei voisi kysyä. Toivomme, että nuoret ja perheet ovat hyvin matalalla kynnyksellä yhteydessä, hän painottaa.

Nuorten turvatalon majoitukseen ei oteta tällä hetkellä nuoria, joilla on flunssan oireita. Apua voi kuitenkin pyytää puhelimitse tai netin kautta.

Apua ja lisätietoa:

Vantaan turvakoti: kriisipuhelin 040 4555 543, https://vantaanturvakoti.fi

Nuorten turvatalo: 09 871 4043, turvatalo.vantaa@redcross.fi, www.nuortenturvatalo.fi

Sekasin-chat 12–29-vuotiaille nuorille: https://sekasin.fi

 

LINKKI JUTTUUN

VANTAAN SANOMISSA: https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/1662262