Muu toiminta

Hankintoihin osallistuminen

Osallistumme mahdollisuuksien mukaan erinäisiin hankintoihin paikallisten yritysten ja yhdistysten kanssa. Vuonna 2019 osallistuimme Lopen koulujen käyttöön tulevan Anne-elvytysnuken hankintaan.

Kuva Lopen S-marketin sydäniskurista
Vuonna 2018 osallistuimme Lopen S-marketin sydäniskurin hankintaan.

Kotoutumisen tuki

Autamme Riihimäen osastoa Suomi-kahvilan pyörittämisessä. Kahvila on paikka, jossa voi oppia suomenkieltä ja tavata uusia ihmisiä.

Kotimaanapu

Välitämme kotimaanapua paikallisesti. Olemme esimerkiksi hankkineet välttämättömiä tarvikkeita tulipalon uhreille ja toimittaneet juomavettä äkillisessä vesipulassa.

Ruoka-apu

Uutena toimintana Lopella on järjestetty kaksi ruoka-avun jakelua vähävaraisille tai muuten apua tarvitseville. Yritämme järjestää jakeluita lisää.

Pakkauslava jolla EU:n ruoka-avun elintarvikkeita

Keväällä 2021 saimme jaettavaksi kaksi lavallista EU:n ruoka-apua.

Kevät- ja syyskokous

Osaston kevätkokous pidetään viimeistään maaliskuussa ja syyskokous marraskuussa. Niistä ilmoitetaan mm. Lopen Lehdessä. Kevät- ja syyskokous ovat avoimia kaikille jäsenille ja niissä on kahvitarjoilu, syyskokouksessa myös joulupuuro.

Hallituksen kokoukset

Hallitus kokoontuu vuoden aikana keskimäärin yhdeksän kertaa suunnittelemaan osaston toimintaa.