SPR Kehä-Espoon vapaaehtoistoiminta koronavirusepidemian aikana

Osastomme toimintaryhmät toivoivat syksyn lähestyessä palaavansa normaaliin toimintaan.

Valitettavasti suurin osa ryhmistä kuitenkin joutuu toimimaan etänä, mutta sehän onnistuu meiltä jo vallan mainiosti. Toimintaryhmien vetäjät ovat yhteydessä ryhmiensä vapaaehtoisiin ja ilmoittelemme tilanteen muutoksista myös tässä mediassa.

Punaisella Ristillä on tällaisessa tilanteessa erityisrooli, joten vapaaehtoisemme ovat edelleen valmiudessa miehittämään neuvovaa puhelinpalvelua, antamaan terveysneuvontaa, henkistä tukea tai muuta apua, jota viranomaiset meiltä tarvittaessa odottavat. Kannustamme läheisiämme, vapaaehtoisiamme ja seuraajiamme edelleen terveelliseen ja turvalliseen käyttäytymiseen koronaviruspandemian johdosta.