Kohtaamisia ja korttiaskartelua – Sauvo-Karunan osaston nuoret iloitsivat ystävänpäivästä ikäihmisten kanssa

Sini Sarmasto
Kuvaaja: Sini Sarmasto

Kun reilu vuosi sitten aloitimme Sauvo-Karunan osastossa Nuortenryhmän, otimme Punaisen Ristin toimintavinkistä vaarin ja teimme oman versiomme ”vanhainkodin valtauksesta”. Menimme Sauvon palvelukeskukseen ystävänpäivän alla kohtaamaan asukkaita ja askartelemaan yhdessä ystävänpäiväkortteja. Tänä vuonna olikin jo toinen kerta, kun pääsimme ryhmämme nuorten kanssa opettavaiselle ja tunteikkaalle tuokiolle ikäihmisten pariin.

Kenes poikia sitä ollaan?

Pöydän ääressä askarreltaessa keskityttiin hetkeen ja toisen ihmisen kohtaamiseen. Puhelimet jätettiin yhteisestä sopimuksesta hyllylle. Pienen kylän asukkaana kuulee usein kysymyksen: ”Kenes poikia/tyttöjä sinä olet?” ja niin nytkin. Kysymys herätti keskustelun, jonka aikana tehtiin sukukartoitus ja päädyttiin kuulemaan asukkaan ja ryhmäläisen isovanhemman kotikylistä Karjalassa sekä evakkomatkasta. Toisella puolella pöytää kerrottiin millaista oli sotalapsena Ruotsissa. Asukkaat päätyivät muistelemaan nuoruutta ja sitä, miten huoletonta elämä silloin oli. Sen moni heistä ottaisi takaisin. Nuoret taas puolestaan kertoivat, että aina ei nuoruus tunnu huolettomalta. On pärjättävä koulussa, oltava hyvä kaveri, on harrastukset, on toteltava ja toteutettava. Tällaiset keskustelut, sukupolvien väliset kohtaamiset, ovat elämän suola.

Alkujännityksestä iloon

Asukkaiden luonteva keskustelu sai nuoretkin unohtamaan alkujännityksensä ja tempaisi mukaansa yhdessäoloon. Nuoret, jotka eivät olleet viime vuonna mukana, pohtivat etukäteen sitä, miksi menemme palvelukeskukseen. Samat nuoret olivat tapahtuman loputtua heti kertomassa, että he haluavat tulla uudelleen. Miksi-kysymys nousi kenties jännityksestä ja siitä, että asia oli uusi ja tuntematon. Ryhmän ohjaajana sain ihaillen seurata nuorten loistavaa ryhmätyötä yhteisen hyvän saavuttamiseksi. Korttien askartelu loi luontevan ilmapiirin hauskalle hetkellemme ja ajattelun aiheiden lisäksi saimme karistettua ennakkoluuloja.

Kohdataan toisemme

Lopuksi esitimme asukkaille laulun ”Minun ystäväni”. Pöytä sai väriä onnistuneista yhdessä tehdyistä ystävänpäiväkorteista ja jokainen paikalla ollut oli yhtä kokemusta rikkaampi. Iloinen ilmapiiri vallitsi syödessämme talon tarjoamia jäätelöitä ja toivotellessamme hyvää ystävänpäivää. Tapahtuman jälkeen juttelimme nuorten kanssa vierailustamme. Nuoret olivat mielissään huomatuksi tulemisesta ja kehuista, kun herttainen hymy tai kiva nimi oli huomioitu. Kohdatuksi tuleminen on jokaiselle iästä riippumatta tärkeää.

Teksti: Sini Sarmasto, SPR Sauvo-Karunan osaston Nuortenryhmän vetäjä

 

Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piiri julkaisee tänä vuonna alueensa osastojen toiminnasta kertovia kirjoituksia. Olet lämpimästi tervetullut mukaan vapaaehtoistoimintaan!

Jäsenenä olet auttaja! Jäsenmaksullasi olet tukemassa vapaaehtoisten tekemää paikallista auttamistoimintaa. 

Lue lisää: punainenristi.fi/tule-mukaan