Syyskokous valitsi uuden hallituksen

SPR Kuopion osaston hallitus vaihtui syyskokouksessa.

Erovuorossa olivat Merja Heiskanen, Tuula Turunen, Pekka Kemppainen, Terttu Miettinen ja Laura Tossavainen. Kaksi viimeistä olivat käytettävissä hallitustyöskentelyyn myös jatkossa.

Tuula Turunen ja Pekka Kemppainen jäivät pois hallitustyöstä

Tuula Turunen ja Pekka Kemppainen jäivät pois hallituksesta.

Osaston kevätkokouksen asettama vaalitoimikunta teki saamiensa ehdotusten perusteella syyskokoukselle esityksen hallitukseen toimikausille 2020-2021 valittavista jäsenistä. Jatkokaudelle ehdotettiin Terttu Miettistä ja Laura Tossavaista. Lisäksi hallitukseen valittiin Leena Halmepuro, Kristiina Kivilohkare ja Mikko Sipilä. Heidät valittiin kokouksen yksimielisellä päätöksellä. 

Laura Tossavainen, Mikko Sipilä, Leena Halmepuro ja Kristiina Kivilohkare valittiin hallitukseen kausiksi 2020-2021. Kuvasta puuttuu Terttu Miettinen.

Hallituksessa toimikautena 2020 jatkavat Heikki Sederholm (pj), Minttu Aho (vpj), Anne Huttunen, Hannu Kosunen, Sirkka Lappalainen, Jouni Nuutinen ja Leena Närvänen. Sihteerinä toimii Virpi Waenerberg.

Hallitus toimikaudella 2020: Takaa vasemmalta Jouni Nuutinen, Laura Tossavainen, Mikko Sipilä, Virpi Waenerberg, Sirkka Lappalainen, Anne Huttunen, Leena Närvänen, Leena Halmepuro ja Kristiina Kivilohkare. Puheenjohtaja Heikki Sederholm ja varapuheenjohtaja Minttu Aho istumassa. Kuvasta puuttuu Hannu Kosunen ja Terttu Miettinen.

Kiitämme hallitustyöstä jättäytyviä ja toivotamme uudet hallituslaiset tervetulleiksi!

Teksti: Laura Tossavainen / Kuvat: Heli Nuutinen