Mian tarina: yhdenvertaisuus

Kasvot tutuiksi: Mikä innostaa sinua SPR:n vapaaehtoisena, osaston puheenjohtaja Mia Salomäki? Aloitin Punaisen Ristin toiminnassa aluksi monikulttuurisuustoiminnan parissa. Olin mukana HakemusHelppi-ryhmässä, joka vierailee mm. vastaanottokeskuksissa avustaen turvapaikanhakijoita työhaussa. Opiskelen Helsingin yliopistossa hallinnon ja organisaatioiden tutkimusta ja koen ehdottomasti omaksi jutukseni hallinnollisten asioiden eli ”byrokratian” pyörittämisen sekä erilaisten organisatoristen prosessien ja toimintatapojen kehittämisen. Tästä syystä koin, että hallitustyöskentely voisi sopia minulle. Puheenjohtajan ja sitä ennen varapuheenjohtajan pestissä saan  kehittää osaston toimintaa yhdessä hallituksen kanssa. Hallitustoiminnassa pääsee vaikuttamaan mm. siihen, millaista toimintaa osastossa järjestetään, miten sitä toteutetaan ja markkinoidaan.

Vapaaehtoistyössä minulle on tärkeintä yhdenvertaisuus, joka on yksi Punaisen Ristin perusperiaatteista. Olemme kaikki yhtä tärkeitä ja arvokkaita sekä ansaitsemme apua, mikäli sitä tarvitsemme. Avun saamiselle tai antamiselle ei tulisi asettaa ehtoja. Koskaan ei voi tietää, mitä toinen ihminen käy läpi ja siksi on tärkeää olla myötätuntoinen ja avoin. Vapaaehtoistyössä minua innostaa erityisesti ajatus siitä, että voin omalla toiminnallani vaikuttaa positiivisesti toisen ihmisen elämään ja saada itsekin siitä hyvän mielen.