Ensiapuryhmä Riihiristi aloittaa syyskauden keskiviikkona 14.8.2019 klo 18.30

Ensiapuryhmätoiminta on mielekäs ja palkitseva tapa viettää vapaa-aikaa. Et tarvitse mitään aikaisempaa ensiapukoulutusta tullaksesi mukaan: tärkeintä on kiinnostus ja halu auttaa onnettomuuteen tai hätään joutunutta. Ensiapurthmästä löytyy tekemistä kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Vapaaehtoistyö antaa paljon myös tekijälleen. Ensiapukoulutusten ja muiden täydennyskoulutusten avulla voi syventää omaa osaamistaan paitsi ensiavussa, myös esimerkiksi johtamisessa, kouluttamisesta tai viestintävälineiden käytössä. Tarpeelliset koulutukset käytyäsi pääset ensiapupäivystyksissä testaamaan taitojasi käytännössä, myös seuraamaan aitiopaikalta monia kiinnostavia tapahtumia. 

Ensiapuryhmät viranomaisten tukena

Ensiapuryhmät ovat osa Suomen Punaisen Ristin koordinoimaa Vapaaehtoista pelastuspalvelua (Vapepa).

Vapepan koulutetut hälytysryhmät toimivat viranomaisten ja muiden avuntarvitsijoiden apuna. Riihimäen osaston alueella viranomaiset voivat pyytää alueen hälytysryhmiä avukseen. Tehtävänä voi olla esimerkiksi kadonneen henkilön etsintä tai onnettomuuksien jälkeiset ensiapu- tai huoltotehtävät.

Lue lisää osastomme ensiapuryhmä Riihirististä. Riihiristin syyskausi alkaa keskiviikkona 14.8. klo 18.30 osastomme uusissa toimitiloissa osoitteessa Keskuskatu 1. Tervetuloa tutustumaan toimintaan.