Punaisen Ristin kouluttajaksi
Oletko ollut mukana jo vuosia vai vasta vähän aikaa, mutta sitäkin suuremmalla palolla? Tuletko hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja haluat olla mukana vahvistamassa järjestön vapaaehtoistoimintaa? Oletko harkinnut kouluttajaksi ryhtymistä?
Etelä-Lohjan osaston vapaaehtoinen Minna Kivi lähti mukaan alun perin vuoden 2015 turvapaikanhakijoiden aallon aikana vastaanottokeskusten avuksi. Sen jälkeen Minna on ehtinyt toimia mm. osaston hallituksessa ja uudelleen sijoitettujen perheiden ystävänä sekä ollut monin tavoin turvapaikanhakijoiden tukena. Vapaaehtoistyön jatkaminen kouluttajana tuntui luontevalta jatkeelta vapaaehtoisuralle, koska Minna haluaa jakaa osaamistaan eteenpäin ja auttaa siellä, missä tarve on suurin.
Yksi kouluttaja ei ehdi tutustua kaikkiin Punaisen Ristin toimialoihin vaan erikoistuu yhteen koulutuslinjaan: ystävätoimintaan, maahanmuuttotyöhön, ensiapuun, valmiuteen, henkiseen tukeen, viestintään, järjestö- tai nuorisotoimintaan tai terveyden edistämiseen. Minna valitsi kotoutumista tukevan toiminnan.
Hakijalla ei tarvitse olla aiempaa kouluttajataustaa, mutta siitä on hyötyä, jos on ehtinyt osallistua oman toimintaryhmänsä kursseille apukouluttajana tai muuten harjoitellut kouluttamista. Minna on ollut mukana järjestämässä mm. monikulttuurisen ystävätoiminnan peruskursseja ja kokemusta on karttunut myös työn kautta, koska hän on toiminut hyvinvointialan yrittäjänä vuodesta 2006 ja hän on myös voimavarakeskeinen työnohjaaja.
Kouluttajakoulutuksessa Minna haluaa syventää osaamistaan Punaisesta Rististä järjestönä ja kehittyvänsä kouluttajana. ”On myös kiva, että kouluttajana toimiminen ei ole osastoon tai piiriin sidottua. Jos elämä vie toiseen kaupunkiin, voi vapaaehtoistyötä jatkaa helposti siellä,” Minna sanoo.
Kouluttajalle sisällön osaaminen on tärkeää, mutta tärkeintä on into kouluttaa, antaa oppimisen oivalluksia muille ja kannustaa heitä mukaan toimintaan. ”Parasta kouluttamisessa on, kun kurssit täyttyvät ja myöhemmin vapaaehtoistoiminnassa voi tavata niitä ihmisiä, joita on kurssien aikana saanut innostettua toimintaan mukaan. Jo yksi uusi aktiivinen vapaaehtoinen merkitsee paljon,” Minna iloitsee.
”Hauskimpia kouluttamiskokemuksia on ollut tilanne, jossa kurssille oli ilmoittautunut aika vähän väkeä ja vielä vartti ennen kurssin alkua monet heistäkin puuttuivat. Lähdin ovimieheksi siltä varalta, että paikalle olisi vaikea löytää,” Minna muistelee. Varsinaisten osallistujien lisäksi hän löysi kadulta myös vanhan tutun, joka viiden minuutin mainospuheen jälkeen lähti spontaanisti kurssille ja kiinnostui toiminnasta.
Haluatko sinäkin Punaisen Ristin kouluttajaksi?
- Tutustu kouluttajan tehtävään täällä.
- Mieti, mikä koulutuslinja kiinnostaa ja onko sinulla riittävästi kokemusta siihen.
- Jos toimit osastossa, keskustele ja sovi osastosi kanssa kouluttajakoulutuksesta sekä tehtävistä, joissa tulisit toimimaan osaston kouluttajana.
- Toimiessasi osaston kouluttajana, lasku lähetetään osastolle.
- Keskustelun tukena voitte hyödyntää liitteenä olevaa Kouluttajan yhteisymmärrys -lomaketta.
- Hae koulutukseen tästä.
- Syksyn 2023 haku 31.8.23 mennessä.
- Sopivia kouluttajakandidaatteja haetaan ympäri vuoden.- Alla olevista liitteistä voit myös tutustua kouluttajakoulutuksen sisältöön ja ajankohtiin.
Kouluttajan polku:
1. Haku kouluttajaksi ja haastattelu
2. Hyväksymisen jälkeen yhteisymmäryksen täyttäminen ja opintosuunnitelman teko
3. Yhteinen osa (itsenäistä opiskelua verkossa)
4. Kouluttajana Punaisessa Ristissä ja Oppimisen ohjaaminen
5. Sisältöosa koulutuslinjoittain
6. Onnistunut opetusharjoitus tutorille/sovitaan piirin toimialavastaavan kanssa
7. Valmis kouluttaja
Lisätiedot:
Koulutustoiminnan asiantuntija Emilia Jokiaho, etunimi.sukunimi@redcross.fi.
Toimialakohtaiset työntekijät löydät täältä.