Piirin rasisminvastaisen viikon päätapahtuma Lappeenrannassa

19.3.2019 17:00 - 19:00
Tapahtuman tyyppi: 
  • Yleisötapahtumat
Järjestäjä: 

Suomen Punaisen Ristin koordinoiman valtakunnallisen rasisminvastaisen viikon kampanja #elämänlaatu #livskvalitet #qualityoflife 18.–24.3.2019 Equality = Quality of life Vuoden 2019 rasisminvastaisen viikon kampanja kohdistuu yksilöiden lisäksi erityisesti yhteisöihin, kasvattajiin, työpaikkoihin, kuntiin ja päättäjiin. Haluamme kampanjassa nostaa esille myös eri etnisten vähemmistöryhmien välisen rasismin. Vuoden 2019 piirin päätapahtuma on Lappeenranta. Tilaisuuden alussa Kaakkois-Suomen piirin toiminnanjohtaja Arja Vainio luovuttaa Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksen järjestön ulkopuoliselle henkilölle, ryhmälle tai yhteisölle, joka on toiminut esimerkillisesti yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden edistämiseksi. Kaakkois-Suomen piiri on jakanut huomionosoituksen kaksitoista kertaa. Ehdokas etistään siletä alueella, missä piirin Rasisminvastaisen viikon päätapahtuma järjestetään. Seminaarin pääpuhujana on VILLE HAAPASALO, joka kertoo omia näkemyksiä ja kokemuksia rasismista sekä seikkaluistaan maailmalla. Tilaisuuden lopussa Ville vastaa yleisön kysymyksiin. Halukkailla on mahdollisuus ottaa selfieta hänen kanssaan. Tilaisuuden suunnittelussa ja järjestämisessä ovat monien yhteistyökumppaneiden lisäksi SPR Lappeenrannan osasto. Lämpimästi tervetuloa!!!