Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osaston toiminta rauhoittuu joulun ja uudenvuoden pyhiksi

Marko Tervo
Kuvaaja: Marko Tervo

Valtakunnallinen Hyvä Joulumieli -keräys päättyy jouluaattona 24.12.2018. Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osasto jakoi tänä vuonna yhteensä 176 Hyvä Joulumieli -ruokalahjakorttia. Yhden lahjakortin arvo on 70 euroa.  Apua tarvinneet perheet etsittiin yhteistyössä Jyväskylän kaupungin sosiaalitoimen kanssa. Sosiaalitoimi luovutti perheiden luvalla tiedot apua tarvitsevista perheistä, osasto teki avustuspäätökset ja toimitti lahjakortit perheille.

Ystävävälitys on joulutauolla ja aukeaa 7.1.2019. Ensiapuryhmän kevätkausi 2019 alkaa tiistaina 8.1.2019. Terveyspiste on avoinna seuraavan kerran keskiviikkona 9.1.2019. Jyväskylän osaston hallitus kokoontuu seuraavan kerran 15.1.2019.  Ystävätoiminnan peruskurssi järjestetään 25.-26.1.2019.

Ensihuoltoryhmä ja ensiapuryhmä ylläpitävät ympärivuorokautista hälytysvalmiutta myös jouluna. Ryhmät ovat osa Vapaaehtoista pelastuspalvelua ja ovat valmiina auttamaan eri viranomaisia esimerkiksi kadonneen henkilön etsinnöissä tai tulipaloissa kotinsa menettäneitä. Keräysvalmiutta ylläpidetään myös jatkuvasti, jos kotimaassa tai ulkomailla syntyy ison avun tarve jouluna tai uutena vuotena.

Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osasto toivottaa hyvää joulua ja turvallista uutta vuotta 2019! Samalla osasto kiittää kaikkia jäseniään, vapaaehtoisiaan, lahjoittajiaan sekä yhteistyökumppaneita. Kiitos!

Lisätietoja: Tiedottaja Marko Tervo 040-754 0038, jyvaskyla@punainenristi.fi