Nälkäpäivänä kerättiin Forssassa 4219,96 euroa

Punaisen Ristin 20.–22.9.2018 järjestämä Nälkäpäivä-keräys oli Forssassa menestys. Keräys tuotti 4219,96 euroa, mikä on yli tuhat euroa enemmän kuin viime vuonna. Keräys toteutettiin lipaskeräyksenä suurimmissa marketeissa.

Keräystä oli toteuttamassa yli 40 vapaaehtoista. Lisäksi kaksi koulua osallistui Nälkäpäivään.

Hienoa, että saimme tänä syksynä mukaan uusia kerääjiä ja myös uusia jäseniä osastoomme. Myös koulujen oppilaat osallistuivat aktiivisesti Nälkäpäivään. Torstai-iltana kerääjinä toimivat innokkaat partiolaiset. Auttamishalu yhdistää kaiken ikäisiä ihmisiä.

Nälkäpäivän kerätyt varat on tilitetty Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon, josta ne käytetään katastrofiapuun ulkomailla, sekä äkillisten onnettomuuksien uhrien auttamiseen Suomessa. Katastrofirahaston turvin Suomen Punaisella Ristillä on valmius auttaa siellä missä hätä on suurin. Nälkäpäivä järjestettiin nyt jo 38. kerran.

Punaisen Ristin Forssan osasto kiittää lämpimästi kaikkia lahjoittajia ja keräykseen osallistuneita vapaaehtoisia.

Mitä rahalla saa?

Bangladeshin kenttäsairaalassa

• 2 €: ruoka potilaalle päiväksi

• 10 €: antibioottikuuri 10 lapsipotilaalle

• 17 €: äitiyspakkaus kenttäsairaalassa synnyttäneelle

• 142 €: tynnyrillinen dieseliä, jolla sairaala saa sähköä päiväksi

Suomessa

• 22,5 €: kadonneen etsintäkoulutus yhdelle vapaaehtoiselle

• 50 €: henkisen tuen koulutus yhdelle vapaaehtoiselle

• 160 €: vaatteet tulipalon uhrille

 

Jos et tavannut yhtään lipaskerääjää, voit vielä lahjoittaa:

• Soittamalla numeroon 0600 12220 (20,12 € / puhelu + pvm)

• Lähettämällä tekstiviestin SPR numeroon 16499 (15€/viesti)

• Netissä osoitteessa nälkäpäivä.fi

• MobilePay:lla tai Pivolla numeroon 1001

www.nalkapaiva.fi