Nälkäpäivästä jäi hyvä fiilis

Helena Pasanen
Kuvaaja: Helena Pasanen
"Teemun luokka potretissa "

Hyvä homma, Nälkäpäivä onnistui taas oikein hienosti! Kerääjiä oli kaikkiaan 36, mukana oli niin konkareita kuin ensikertalaisia. Hyvän näkyvyyden toi Koulunmäen yhtenäiskoulun 6B-luokka, joka opettajansa Teemu Vehviläisen johdolla oli liikkeellä perjantaina puolentoista tunnin ajan. Luokka kierteli kylää neljässä ryhmässä, ja keräystulos heillä oli yli 300 euroa. Ryhmien vetäjät olivat Teemun lisäksi Vili Kauppila, Tiina Savolainen ja Arja Poikolainen.

Näin keräysjohtajana oli mukava kuulla, että mitään ikäviä kommentteja ei tänä vuonna kuultu - että kaikki rahat lähetetään ulkomaille jne. Loppukesällä osastomme antoi kotimaanapua ihmisille, jotka olivat menettäneet tulipalossa kaiken. Summa oli reilulla puolitoista tuhatta euroa ja  avustus tuli Katastrofirahastosta. Niin että kaikki tuotto ei suinkaan mene muualle kuin Suomeen! Hätä köyhissä maissa ja katastrofialueilla on kuitenkin usein paljon suurempi kuin meidän oloissamme.

Tämänkertainen keräystuotto on kaikkiaan noin 2 500 euroa. KIITOS lahjoittajille ja kaikille, jotka annoitte aikaanne!