FiRE2019 Ohjelmapäällikkö

 

Suomen Punaisen Ristin valtakunnallinen nuorten Finnish Red Cross Experience (FiRE) leiri kesällä 2019 kokoaa koolle noin 400 nuorta innokasta leiriläistä niin Suomesta kuin ulkomailta. Leirin aikana osallistujat saavat tutustua Punaisen Ristin toimintaan, harjoittelevat auttamista ja saavat uusia ystäviä ja taitoja.

Leirin tehtäväpäälliköiltä odotamme sitoutumista leirin suunnitteluun, toteuttamiseen ja arvioimiseen. Tehtävä vaatii kohtuullisen paljon ajankäyttöä, varsinkin leirin kynnyksellä. Tehtävä alkaa heinäkuussa 2018 ja päättyy loppuarviointiin elokuussa 2019.

Leiriä on mahdollista tehdä monenlaisessa elämäntilanteessa ja monesta paikasta käsin, mutta toivomme, että tehtäväpäälliköt voivat sitoutua osallistumaan suunnitteluviikonloppuihin 30.8.-2.9.2018 Rovaniemellä ja 26.10.-28.10.2018 vielä lukkoonlyömättömässä paikassa. Keväällä 2019 järjestämme vielä yhden suunnitteluviikonlopun, jonka päivämäärä sovitaan myöhemmin syksyllä.

Suunnitteluvaiheessa hyödynnetään paljon sähköisiä viesti- ja työskentelyvälineitä.  Itse leiri vaatii sitoutumista leirielämään yhden viikon ajaksi kesäkuun 2019 lopulla. 

Leiriorganisaation työskentelykieli on suomi. Koska kyseessä on kansainvälinen leiri, edellytämme tehtäväpäälliköiltä kuitenkin myös hyvää englannin kielen taitoa. Etuna on kokemus ihmisten ja toiminnan ohjaamisesta ja johtamisesta. 

Tehtävä on vapaaehtoistehtävä, mutta korvaamme mahdollisia matka-, majoitus- ja muita kuluja, joita tehtävän suorittamisesta aiheutuu. Annamme myös tehtävästä vapaaehtoistyötodistuksen.

Haemme nyt leirille ohjelmapäällikköä

Ohjelmapäällikkö vastaa leirin ohjelman suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista. Päällikkö vastaa ohjelmatiimin mestarien ja tekijöiden rekrytoinnista ja tehtävän jaosta. Hän johtaa, tukee ja perehdyttää tiiminsä jäsenet. Leirin ohjelmapäällikkö johtaa oman vastuualueensa mestareita ja tekijöitä ennen leiriä, leirin aikana ja leirin jälkeen. Ohjelmapäällikön tulee myös olla oma-aloitteinen, ratkaisukykyinen ja valmis tarttumaan toimeen.

Edellytämme ohjelmapäälliköltä kokemusta Punaisen Ristin eri toimintamuodoista ja leiriohjelmien suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista. Toivomme hakijalta näkemystä leirin koko ohjelman suunnitteluun sekä toteutukseen, jotta leiri olisi hauska, opettavainen ja mielenkiintoinen kokemus sen kaikille osallistujille.

Ohjelmapäällikkö on osana leirin johtoryhmää ja tekee tiiviisti yhteistyötä leirin pomojen ja muiden tehtäväpäälliköiden kanssa. Ohjelmapäällikkö raportoi toiminnastaan ja suunnitelmista leirin pomoille ja leirikoordinaattorille.

Ohjelmapäällikkönä saat mahdollisuuden olla mukana rakentamassa jotain suurta - jotain valtakunnallista ja kansainvälistä. Saat käyttää omia taitoja ja kehittää taitojasi sekä olla mukana kasvattamassa Suomeen uutta auttajien sukupolvea.

Hae tehtävään vastaamalla linkin kysymyksiin viimeistään 15.6.2018.

Lisätietoa:

FiRE2019-leirin pomo Laura Musta
laura.musta@gmail.com, facebook tai puhelimitse 040-7277997 (arkisin klo 16 jälkeen tai viikonloppuisin, tekstarit, puhelut ja whatsapp pelittää kaikki)