Uusia ensiauttajia Hämeen piiriin

Pirjo Mattila
Kuvaaja: Pirjo Mattila

ENSIVASTEKOULUTUSTA TAMMELASSA

”Ensivastekoulutus, ei taida olla ihan minulle tarkoitettu” tuumasin reilu kolme vuotta sitten, kun tulin mukaan ensiapuryhmän toimintaan.

-joopa joo, vaan niin sitä oltiin mukana kursseilla yhdeksäntoista muun kurssilaisen kanssa. Se on sitä kun tämä harrastus vie mukanaan.

Ennen kurssia piti tietenkin jännittää jos jonkinlaisia asioita, tunnenko ketään, osaanko mitään, muistanko mitään ja ennen kaikkea opinko mitään! Ensimmäisenä kurssiaamuna jo ulko-ovella sain unohtaa yhden huolenaiheen, nimittäin eteisessä oli vastassa iso joukko tuttuja kasvoja. Osa kurssilaisista oli tuttuja jo ennestään kilpailujen, tapahtumien, päivystysten tai aikaisempien koulutusten vuoksi, mukavaa oli huomata kuinka moni edelliskesän EA3 kurssilaisista oli vielä innostunut jatkamaan tälle ensivastekurssille. Onneksi kuitenkin tälläkin kertaa pääsi tutustumaan myös uusiin ihmisiin!

 

Näissä koulutuksissa on se hyvä puoli, että kaikki ovat samanhenkisiä, motivoituneita ja tänne on jokainen tullut omasta tahdosta, joten kaikki ovat mukana innolla eikä tekeminen ole kenellekään pakonomaista pakertamista. Kaikilla on sama tavoite, uuden oppiminen ja jo opittujen taitojen kehittäminen, joten opiskeleminen on sen puolesta helppoa tai ainakaan ympäristö ei luo erityisiä paineita.

Kurssin kouluttajat olivat jälleen kerran loistavia, asiansa osaavia, motivoivia ja kannustavia.

Suurimmalle osalle tutut Pirjo, Markku ja ”Viksu” olivat saaneet rinnalleen vielä Jarin joka toi mukanaan näkemystä Ensihoidon / kenttätyön näkökulmasta sekä Helin joka toi mukanaan vinkkejä ja huomioita hoitotyön näkökulmasta. Tällä kouluttaja tiimillä oli saatu jälleen rakennettua todella mielenkiintoinen, opettavainen ja tiedon täyteinen koulutus.

Vaikka asiaa ja opittavaa oli todella paljon, voitiin aina tarpeen tullen pysähtyä ja paneutua tarkemmin johonkin asiaan joka ei meinannut heti kaikille aueta ja tarvittaessa vielä palattiin siihen myöhemmin.

Ja kyllähän sitä opittavaa riittikin. Taas tuli ensiapuun mukaan lisää apuvälineitä, lääkkeitä sekä mittareita ja sekös toisaalta antaa lisää työvälineitä tutkimiseen ja annettavaan ensiapuun, mutta toisaalta taas muuttaa jo opittuja toimintatapoja. Uudet mittarit ja apuvälineet vievät helposti ajatuksen mennessään ja alkaa ”hoitamaan mittareita”. Samalla se ihan perus ensiapu ja ihmisen puhuttaminen sekä haastattelu meinaa unohtua. Onneksi kurssilla oli paljon harjoituksia jossa tähän puututtiin ja muistutettiin ihan perus tekemisestä, joka ei saa unohtua vaikka olisi mitä välineitä käytössä.

Harjoitusrasteilla oli mielestäni erityisen hyvää se, että rasti voitiin keskeyttää ja rauhassa miettiä mitä olisi mahdollisesti pitänyt tehdä tai mitä seuraavaksi tulisi tehdä ja huomioida. Rasteilla aidosti opittiin ja harjoiteltiin asioita, eikä pelkästään suoritettu loppuun rastin tehtävät ja lopuksi kuunneltu arvostelu siitä miten oli mennyt. Lisäksi pidin siitä että kurssin aikana sai palautetta siitä mihin kannatta kiinnittää huomiota seuraavassa harjoituksessa ja näin kehittyä ja välttää tekemästä toistuvasti samat virheet.

Nyt kun kurssi on ohi, se ei tarkoita että olisi täysin valmis ja kaiken oppinut. Harjoittelu ja opiskelu jatkuu edelleen. Kursseilla saatiin hyvä oppi ja käsitys ensivastetoiminnasta, mutta koska tehtäväkenttä on niin laaja ja monipuolinen, tulee harjoittelu ja kertaus olla jatkuvaa, niin kuin myös ennen ensivastekoulutusta, mutta nyt vaan on harjoiteltava pikkuisen laajempaa kokonaisuutta.

Jos mietit kannattako koulutukseen tulla, niin siihen on helppo vastata. Kyllä kannattaa!

Vesa S

Ensiapuryhmä Tampereen osasto