Rasismi 24 -lautapeli käytettävissä!

Rasismi 24 on perinteinen lautapeli, jossa arpakuutiota heittämällä edetään pelilaudalla. Sen tapahtumaruudut perustuvat etnisten vähemmistöjen kohtaamiin tilanteisiin suomalaisessa yhteiskunnassa. Ikävät kohtaamiset yleensä hidastavat pelaajan etenemistä kohti maalia, mutta positiivisia kokemuksia ja huumoriakaan ei ole unohdettu.

Rasismin kokemisessa on pitkälti kyse yksilön kokemuksesta: eri ihmiset reagoivat eri tavoin. Jotkut myös kohtaavat rasismia esimerkiksi työnsä vuoksi enemmän kuin toiset. Rasismin kohtaamisen mahdollisuus on kuitenkin nykyään läsnä jatkuvasti. Jos sinulla on ollut monia ikäviä kokemuksia, saatat tuntea olevasi turvassa vain oman kotisi seinien sisällä. Siksi pelin nimi on Rasismi 24, vaikka rasismi ei määritä kenenkään koko elämää.

Pelin tavoite on kannustaa rasismia kokeneet suomalaiset puhumaan kokemuksistaan. Toisaalta peli tarjoaa niille, jotka eivät rasismia kohtaa, mahdollisuuden ymmärtää, millaisiin tilanteisiin toiset saattavat törmätä päivittäin. Pelatessa voi myös pohtia, miten näitä kokemuksia voidaan vähentää.

Peli on kehitetty Suomen Punaisen Ristin koordinoiman Ei rasismille! -hankkeen vertaistoimintaosiossa Liikkukaa - Sports for All ry:ssä vuosina 2016-17. Pelin tapahtumat perustuvat hankkeen ryhmien, asiakkaiden ja kumppaneiden kertomiin tositapauksiin. Jokainen pelaajaryhmä voi tuoda omia kokemuksiaan mukaan peliin ja muokata niistä peliin Jokeriruutuja.

PELITAPAHTUMA: Ideaali pelitapahtuma on sellainen, jossa noin puolet kokoontumisesta käytettäisiin pelaamiseen ja toinen puoli pelikokemuksesta keskustelemiseen ja pelissä esiin nousseiden tilanteiden suhteuttamiseen ryhmäläisten omiin kokemuksiin. Pelaajamäärä voi vaihdella. Hyvä määrä on 3-6 pelaajaa. Silloin pelin kesto on yleensä noin 20-30 minuuttia. Toisaalta pelin tapahtumista voi keskustella jo pelin edetessä, jolloin maaliin pääseminen kestää kauemmin.

Lautapeli sopii sekä monikulttuurisille että kantaväestön nuorille ja aikuisille. Pelitapahtuma voidaan toteuttaa ryhmissä ilman ulkopuolista vetäjää.

Peli on pyritty pitämään niin teknisesti kuin visuaalisestikin yksinkertaisena. Pelilaudan voi tulostaa netistä ja teipata kasaan tai liimata kartongille. Kolmiosaisen pelilaudan ohella peliin kuuluu kaksisivuinen ohje pelinjohtajalle, jossa pelaajien kohtaamat tapahtumat kuvataan. Lisäksi tarvitaan vain arpaakuutio ja pelinappulat edustamaan jokaista pelaajaa.

VALAISEVIA PELIHETKIÄ!