Ystäväpalvelun kuukausikokous

Irma Vaittinen
Kuvaaja: Irma Vaittinen

Polvijärven Punaisen Ristin ystäväpalvelun väki kokoontuu kerran kuussa kertomaan kuulumisia ja suunnittelemaan uutta toimintaa.

Maaliskuun kokouksessa vieraili Tuija Hänninen Savo-Karjalan piiritoimistolta. Hän vastaili ystävätoimintaan liittyviin kysymyksiin. Erityisesti vapaaehtoisten vakuutusasiat kiinnostivat paikalla olleita.

Polvijärven ystävätoimintaan on tullut uusia vapaaehtoisia ja niinpä kokouksessa päätettiinkin järjestää ystävätoiminnan kurssi. Tuija Hänninen lupautui kurssin vetäjäksi. Kurssipäiväksi sovittiin tiistai toukokuun 2. päivä. Kurssille toivotaan osallistuvan uusia vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneita.

Kuukausikokouksessa päätettiin, että seuraava vierailu tehdään Turvalan palveluasunnoille torstaina, huhtikuun 27. päivänä kello 13. Asukkaiden kanssa on tarkoitus seurustella, laulaa yhteislauluja, esittää muutamia musiikkiesityksiä sekä kahvitella.

Päätettiin osallistua Punaisen Ristin viikon kahvitukseen S-marketilla  toukokuun alussa.

Seuraavan kerran ystäväpalvelun vapaaehtoiset kokoontuvat perjantaina huhtikuun 28. päivänä 2017 klo 14 Ystäväntuvalle.