TORSTAI-TUPA – Kuhmoisissa ystävätoimintaa jo 25-vuotta

Hanne-Miia Ollikainen
Kuvaaja: Hanne-Miia Ollikainen
"25-vuotiasta Torstai-tupaa onnitteli 85 kävijää. Kuhmoisten osaston puheenjohtaja Jouni Uotila kiitti puheessaan Torstai-tuvan vapaaehtoisia."

Punaisen Ristin Kuhmoisten osastossa juhlittiin 9.2.2017 25-vuotiasta Torstaitupa-toimintaa. Torstai-tupa kokoaa väkeä yhteen torstaisin klo 10-13 Kuhmola-taloon kylän keskustassa.

Torstai-tupa keskeisenä kohtaamispaikkana

Jututin Torstai-tuvan perustamisessa mukana ollutta ja toiminnassa edelleen aktiivisesti mukana olevaa Sylvi Tuovista ystävätoiminnan alkamisesta Kuhmoisissa. Ystävätoiminnalle huomattiin olevan tarvetta ja sen pohjalta alkoi syntyä ajatus kaikille avoimesta kohtaamispaikasta. Toimintaideaa haettiin osin Tampereella toimivasta Mummon kammari-toiminnasta. Kuhmoisten kunnan omistamassa Kuhmola-talossa on mahdollista järjestää tapahtumia ja tilaa kysyttiin sieltä. Torstaina sattui olemaan vapaata ja siitä syntyikin lopulta Torstai-tupa – puolueeton paikka tavata kahvikupposen ääressä ja tehdä asioita yhdessä.

Monipuolista ohjelmaa ja yhdessä tekemistä

Torstai-tuvassa ovat mukana Punaisen Ristin Kuhmoisten osasto, Kuhmoisten kunta sekä seurakunta. Kunta tukee Torstai-tuvan toimintaa tarjoamalla hyvät tilat toiminnalle ja Torstai-tuvan ohjelmasta vastaavat taasen vapaaehtoiset vetäjät. Tällä hetkellä tupatoiminta pyörii viiden työparin voimin ja jokaisena torstaina väki kokoontuu tupaan eri teemojen ja ohjelmanumeroiden ympärille. Toiminta on kehittynyt ajan myötä ja tuvassa on tehty käsitöitä ja muuta toimintaa yhdessä sekä saatu neuvoja muun muassa elämiseen ja asumiseen eri asioiden ympäriltä. Ulkopuoliset puhujat tuovat sisältöä Torstai-tupaan ja sen kautta tavoitetaankin hyvin kunnan ihmisiä. Kävijöitä on keskimääräisesti 35-50, parhaimpina päivinä on ylletty 100 kävijään asti.

Toiminnan menestyksen ja pitkäikäisyyden takana on hyvä yhteishenki, jolla toimintaa pyöritetään. Tärkeintä on yhteinen paikka, jossa ollaan läsnä, kuullaan ja tullaan kuulluksi. Sylvi kiteyttää Torstai-tuvan luonteen ja merkityksen osuvasti yhteen lauseeseen: ”Jokainen tulija on päivän tärkein tulija.”

Teksti ja kuva: Hanne-Miia Ollikainen