Uutta toimintaa Kalajoelle!

Tommi Pasanen
Kuvaaja: Tommi Pasanen
"Kansainvälisen klubin suunnittelu käynnissä"

Oulun piirin monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä Marika Parkkila toteutti yhdessä Kalajoen kunnan kanssa yhdistysillan. Tapahtuma järjestettiin kunnantalolla 14.2. ja tapahtumaan osallistui paikallisten yhdistysten ja urheiluseurojen edustajia. Kalajoen kuntaa edusti sosiaaliohjaaja Tutta Koski.

Illan tarkoituksena oli selvittää, mitä palveluja ja toimintaa maahanmuuttajille voitaisiin tarjota Kalajoella yhdistysten toimesta. Aihe on ajankohtainen, sillä Kalajoki on sitoutunut vastaanottamaan 20 pakolaista, joista yli puolet ovat jo saapuneet. Varsinaiset kunnan järjestämät kotoutumiskurssit alkavat vasta syksyllä, joten on tärkeää järjestää uusille kuntalaisille aktiviteetteja mahdollisimman pian.

Marika Parkkila esitteli erilaisia toimintamalleja maahanmuuttajien kotouttamisen tueksi. Punaisen Ristin Kansainvälinen klubi saikin tulta alleen ja ensimmäinen ilta sovittiin toteutettavaksi maaliskuun alussa. Tavoitteena on vakiinnuttaa joka toinen viikko järjestettävä teemailta, josta paikalliset ja lähialueiden yhdistykset ottavat vetovastuun vuorotellen. Punaisen Ristin Kalajoen osasto alkaa pyörittämään myös monikulttuurista ystävätoimintaa.

Tapahtuma avasi käytännön toimia maahanmuuttajien kanssa toimimiseen ja heidän kotoutumisensa edistämiseen. Selvisi, että paikalliset ovatkin olleet jo yhteydessä turvapaikanhakijoihin ja viettäneet heidän kanssa vapaa-aikaa ystäväperheinä. Monikulttuurista toimintaa on kuitenkin syytä aina kehittää, sillä se edistää syrjimätöntä ilmapiiriä ja lisää kaikkien viihtyisyyttä!

Teksti: Tommi Pasanen