Duudsonit eivät siedä kiusaamista
Puheen sorina on täyttänyt Pudasjärven uuden Hirsikampuksen liikuntasalin. Lapset istuvat lattialla tietämättöminä tulevista vieraista. Kun kaikki oppilaat on saatu paikalle, liikuntasalin takaovi aukeaa ja esiin ilmestyvät Duudsonien Jarno ”Jarppi” Lempäälä ja Hannu-Pekka ”HP” Parviainen. Lasten katseet loistavat innostuksesta ja hämmennyksestä. Jarppi huutaa mikrofoniin: ”Huomenta!”, ja lapset vastaavat isoon ääneen.
Tänään Duudsonit eivät aio jekkuilla vaan he ovat tulleet puhumaan vakavasta asiasta. Täysin he eivät kuitenkaan ole taipumuksistaan päässeet, sillä tilaisuuden alussa miehet paukauttavat toisiaan kuminauhoilla kasvoille. Salin täyttää lasten naurun remakka mutta sitten Duudsonit vakavoituvat kertomaan heille tärkeästä aiheesta eli koulukiusaamisesta.
Duudsonit kertovat tarinansa lapsuudesta tähän päivään. Kaikesta näkee, että miehet ovat kokeneita esiintyjiä. Lapset keskittyvät herkeämättä vieraiden puheeseen ja tarina on opettavainen niin isoille kuin pienillekin. Duudsonit painottavat puheessaan erityisesti positiivista asennetta ja ystävien sekä muiden läheisten ihmisten merkitystä.
- Rakas äitini on opettanut minulle monia asioita mutta erityisesti yksi asia on jäänyt mieleen: kaikista ei tarvitse pitää mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen, HP sanoo.
Duudsonit ovat tehneet kouluvierailuja yli neljä vuotta. Heidän pääsanomansa keskittyy kiusaamisen vastustamiseen. Miehet vetävät tiukan rajan kiusaamisen ja jekkuilun väliin. Duudsonit ovat kehittäneet jopa jekkuilusäännöt.
Kouluissa ympäri Suomea on viime aikoina oltu erityisen huolestuneita sosiaalisessa mediassa tapahtuvasta kiusaamiseta. Aihe on ajankohtainen myös yli 750 oppilaan Hirsikampuksella.
-Ainoa asia, josta haluan puhua tosissaan, on kiusaaminen, Jarppi sanoo.
Tapahtumaa mukana järjestämässä ollut Pudasjärven Punaisen Ristin osaston puheenjohtaja Esa Erkkilä on tietoinen kiusaamiseen haitoista.
- Oppilaat eivät ehkä aina ymmärrä somessa tapahtuvan kuisaamisen vaikutuksia ja kuinka pitkäkestoinen sellainen saattaa olla ja kuinka pahasti pienikin juttu saattaa loukata toista henkilöä. Halusimme erityisesti nostaa asian esille jo näin aikaisessa vaiheessa ennakkoon, ennenkuin tapahtuu jotain aivan peruuttamatonta, Erkkilä painottaa.
- Oppilailta ja opettajilta saamani palaute on ollut pelkästään positiivista ja innostavaa. Olen varma, ettei yhteistyömme pääty tähän yhteen tilaisuuteen vaan jatkamme yhteistyötä koulun ja kolmannen sektorin muiden toimijoiden kanssa myös tulevaisuudessa, Erkkilä kehuu.
Punaisen Ristin Pudasjärven osaston lisäksi tapahtumaa olivat järjestämässä Pudasjärven kaupunki, Pudasjärven Osuuspankki,vakuutusyhtiö Tapiola Pohjoinen, Pudasjärven MLL, Pudasjärven Hilmat, LC Pudasjärvi, Pudasjärven Rotaryklubi ja Pudasjärven seurakunta. Haluamme kiittää kaikkia tapahtuman järjestämiseen osallistuneita ja tapahtumaa tukeneita yhteisöjä.
Teksti: Tommi Pasanen