Halisten uusi nuorisotila on Huudi

"Nimikilpailun tuloksen julkistivat nuoriso-ohjaajat Anu Leppänen ja Johanna Stauffer"
"Kädenpuristus hyvän yhteistyön merkiksi - Muhis Azizi ja Pauli Heikkinen"
"Eric Vara totesi, että juuri tällaista tilaa alueella on toivottu."
"Pirjo Lehtinen oli iloinen uudesta, toimivasta nuorisotilasta."
"Avajaisissa esiintyi bosnialaisten nuorten tanssiryhmä."
"Rap-yhtye Adamdool X Willy innosti nuoret mukaan"

Punainen Risti ja Turun kaupunki järjestävät yhteistyössä nuorisotoimintaa Nummi-Halisten alueella. Toiminta on tarkoitettu alueen 12-18 vuotiaille nuorille.

Alueen uusi nuorisotila avattiin 19.1.2017, ja avajaistilaisuudessa julkistettiin myös uuden nuorisotilan nimi – sen on HUUDI. Huudi löytyy osoitteesta Gregorius IX:n tie 8, 20540 Turku.

Huudin avajaissanat esitti SPR Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja Pauli Heikkinen, ja tilaisuuteen toivat tervehdyksensä Turun nuorisolautakunnan puheenjohtaja Muhis Azizi, Turun nuorisovaltuutettu Eric Vara sekä toiminnanjohtaja Pirjo Lehtinen Turun kaupungin nuorisopalveluista.

Avajaisten ohjemassa oli myös bosnialaisten nuorten tanssiryhmän esitys sekä rap-yhtye Adamdool X Willy.

Lue lisää alueen nuorisotoiminnasta täältä: QuHa

Kaikki nuoret, tervetuloa Huudiin!