Juhlavuosi

Punaisen Ristin arkisto
Kuvaaja: Punaisen Ristin arkisto

Tänä vuonna, jos koskaan, on aihetta juhlaan. Kotimaamme täyttää 100 –vuotta ja järjestömme Suomen Punainen Risti 140 –vuotta. Olemme siis olleet jo aikuisia Suomen itsenäistyessä. Lisäksi piirimme Häme täyttää 80 vuotta. Katsellaan hieman tarkemmin näitä sankareita.

Kotimaamme Suomi on muuttunut kovasti sadassa vuodessa. Olemme kasvaneet diplomaattiseksi, vahvaksi pohjoisen maaksi, josta on lähdetty valloittamaan maata ja parantamaan elinolosuhteita ja johon on tultu hakemaan turvaa, ihmisoikeuksia ja parempaa tulevaisuutta. Moni uusi asia meitä hämmentää ja herättää pelkoa kuin Juhani Ahon Rautatiessä konsanaan, mutta kun vähän tutustumme ja avaamme ajatuksiamme uudesta ja jännästä tuleekin osa arkea ja hyviä ystäviä.

Osastomme osallistuu samalla maamme juhlintaan, kun juhlimme omaa järjestöämme. Suomen Punainen Risti kokoontuu kesäkuussa yleiskokoukseen Helsinkiin. Sitä ennen joka niemeen notkoon ja saarelmaan kantautuu juhlameininki, kun Punaisen Ristin lippu liehuu juhlavuoden kunniaksi.

Suomen Punainen Risti perustettiin auttamaan sotilaita Turkin sodassa. Maamme oli silloin Venäjän vallan alla. Venäjän Punainen Risti halusi suomalaisia auttamaan Venäjän ja Turkin välisessä sodassa, mutta suomalaiset pelkäsivät, että apu kohdistuu pelkästään venäläisiin sotilaisiin. Siksi oman yhdistyksen perustaminen sai suuren suosion. Autonomiseen Suomen suuriruhtinaskuntaan perustettiinkin yhdistys sairasten ja haavoitettujen auttamiseksi. Yhteistyötä tehtiin Venäjän Punaisen Ristin kanssa, mutta myös kotimaan apua pidettiin tärkeänä Pian tuon toukokuun päivän jälkeen heinäkuussa vuonna 1877 lähetettiin ensimmäinen kenttäsairaala Turkin sotaan. Siitä lähtien Punainen Risti on toiminut maassamme eniten apua tarvitsevien avuksi.

Täällä Hämeessä on piiritoimintaa ollut jo 80 vuotta. Häme on piirinä ollut monessa asiassa edelläkävijä ja piirimme onkin vahva suunnannäyttäjä. Hämeen piiri toimii Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueella ja siihen kuuluu yhteensä 68 osastoa. Piiriä juhlitaan lokakuussa Tampere-talossa.

Onko sinulla jokin tarina Punaisesta Rististä? Oletko saanut apua tai toiminut vapaaehtoisena? Haluatko jakaa tarinasi meille kaikille? Voit kirjoittaa oman tarinasi ja lähettää sen info@punainenristi.fi ja tai sprhame80@gmail.com. Jos sinulla on kuvia, niin otamme niitä mielellään tarinoiden tueksi. Jos taas olet kunnon puikonpyörittäjä, niin piiri kerää seitsemän periaatteen villasukkia. Parhaat pääsevät Tampere-taloon näyttelyyn ja ne lahjoitetaan vuoden lopussa ystävätoimintaan.

Vuosi on siis täynnä mahdollisuuksia tulla mukaan ja päästä heti juhlatunnelmaan. Vaikka olemme vähän eri-ikäisiä, niin aina mahtuu mukaan kaikenikäisiä. Joululoman jälkeen toimintaryhmät ovat täynnä toimintaa, joten tervetuloa mukaan.

Henkka