Ajatuksia uuden vuoden alussa

Lena Lindholm
Kuvaaja: Lena Lindholm

Vuoden vaihtumiseen liittyy aina toiveita ja odotuksia. Yksilötasolla toivomme usein enemmän aikaa läheisille ihmisille, ja ehkä aikaa huolehtia hyvinvoinnistamme. Odotamme mielenkiintoisia haasteita ja antoisia kokemuksia työssä tai harrastuksissa. Hiljaa toivomme myös rauhaa, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta.

2016 oli vuosi, jolloin lähes päivittäin uutisoitiin hädästä ja turvattomuudesta, sekä maailmalla että kotimaassamme. Mutta synkässä uutisvirrassa on ollut myös valon pilkahduksia. Punainen Risti on ollut auttamassa niin maailman kriisialueilla kuin aivan kotikulmillakin. Punaisen Ristin jäsenenä tuet tätä toimintaa hätää kärsivien auttamiseksi. Punaisen Ristin vapaaehtoisena voit myös nähdä ja kokea konkreettisesti miten apu tavoittaa kanssaihmisiä - yksinäisiä, lapsia, vanhuksia, sekä maahanmuuttajia.

Kiitämme lämpimästi kaikkia vapaaehtoisia, jotka ovat mukana mahdollistamassa toiminnan ja avun antamisen. Vuonna 2016 Kaarinan alueella 44 yksinäistä ovat saaneet Punaisen Ristin ystävätoiminnan kautta ystävän päiviensä piristykseksi. Monelle ulkoiluhetki ystävän kanssa raikkaassa ilmassa on viikon kohokohta ja osalle jo liikkuminen sängystä ikkunan äärelle on ollut suuri askel, jonka ystävä on tehnyt mahdolliseksi. Maahanmuuttajalapset ovat saaneet apua läksyjen tekemisessä ja heidän äideille on järjestetty suomen kielen opetusta. Näiden arkisten asioiden kautta heidät on toivotettu tervetulleiksi uuteen kotikaupunkiinsa. Lisäksi välttämättömiä kodintarvikkeita on pystytty välittämään vähävaraisille, niin suomalaisten kuin tänne muualta tulleiden perheiden koteihin.

Avun tarve ei ole vähentymässä vuonna 2017. Aktiiviset jäsenet ja asianmukaiset, riittävät tilat ovat edellytys tällaiselle humanitääriselle toiminnalle omassa kotikaupungissamme. Kaarinan-Piikkiön osaston päällimmäiset toiveet tälle vuodelle ovat, että saamme lisää vapaaehtoisia mukaan auttamaan ja pystyisimme järjestämään tilavammat varastotilat kodintarvikkeiden välittämiselle. Otamme jatkossakin ilomielin vastaan huonekaluja, liinavaatteita, keittiövälineitä ja astioita, joita voimme antaa eteenpäin niitä tarvitseville. Toivomme myös lisää hyvää yhteistyötä hyvinvointi- ja terveysjärjestöjen sekä koulujen kanssa Kaarinan ja Piikkiön alueella. 

Haluatko sinä olla osana antoisaa toimintaa ja olla mukana konkreettisessa auttamisessa? Vapaaehtoistehtäviä on monenlaisia, ja voit itse päättää kuinka paljon ajastasi annat. Saat vastineeksi antoisia kokemuksia ja hyvää mieltä. Ja samalla ehkä toteutat jonkun toisen ihmisen toiveen. Tehdään yhdessä vuodesta 2017 parempi, inhimillisempi vuosi.