Mosul & Aleppo keräys Mäntässä

SPR Mäntän osasto järjesti pienimuotoisen keräyksen Mosulin ja Aleppon tilanteen hyväksi. Varsinaista lipaskeräystä ei järjestetty, mutta keräyslippaat kolmessa eri toimipisteessä sekä osaston oma lahjoitus tuottivat yhteensä 500 euroa. Mäntän osasto kiittää kaikkia lahjoittajia ja muistuttaa, että valtakunnallinen keräys on vielä käynnissä.

Mosulissa Irakissa jopa miljoona ihmistä voi joutua pakenemaan taisteluita. Paetessaan he tarvitsevat vettä, suojaa ja ruokaa. Aleppossa Syyriassa on saarroksissa ainakin 250 000 ihmistä. Etenkin Itä-Aleppossa avuntarve on katastrofaalinen ja kaikesta on pulaa.

Suomen Punainen Risti on vienyt maahan apua yhdessä kansainvälisen Punaisen Ristin kanssa. Irakiin on toimitettu muun muassa lähes 6 000 keittiösettiä ja 12 000 vesikanisteria.