Kouvolan vastaanottokeskus mukana Ravintolapäivässä

Anna Buzaeva
Kuvaaja: Anna Buzaeva
Anna Buzaeva
Kuvaaja: Anna Buzaeva
Anna Buzaeva
Kuvaaja: Anna Buzaeva
Anna Buzaeva
Kuvaaja: Anna Buzaeva

Ravintolapäivää vietettiin lauantaina 21.5. Kuusankosken seurakunta halusi antaa toisenlaisen mahdollisuuden kouvolalaisten ja turvapaikanhakijoiden kohtaamiselle, missä yhdistävänä tekijänä on ruoka.

Vastaanottokeskuksen ihmiset innostuivat heti ajatuksesta koska halusivat kiittää suomalaisia ja esittää paikallisille omaa kulttuuriaan. Myös keskuksen henkilökuntakin innostui ja tuki tapahtumaa, koska me tiedämme mitän tärkeätä on meidän asukkaille pääsy kertomaan omasta kotimaasta ja kulttuurista muille.

Kuusankosken seurakunnan lähetyssihteeri Susanna Roitto kertoi, että suurin haaste on ollut saada turvapaikanhakijat hyväksymään jonkunlainen maksu ruoasta. He olisivat halunneet tarjota kaiken ilamiseksi, mutta seurakunnalta se ei sopinut tapahtuman henkeen.

Kolmella eurolla kävijä sai ison annoksen, missä oli kebab- lihaa, riisiä (monta sorttia), salaatteja, jälkiruokaa ja keittoa. Ruoka oli todella hyvä!

Ja tapahtuma oli kerta kaikkiaan onnistunut. Kuusankosken seurakunnan piha oli täynnä ihmisiä, hymyjä ja aurinkoa!

Irakilaisten turvapaikanhakijoiden tanssi- ja lauluesitykset kruunasivat illan.

Kiitos kaikille järjestäjille, kokeille, ruoan laittajille, kävijöille ja tukijoukolle.