Ensiaputaidot, terveyspisteet ja ystävätoiminta esillä Punaisen Ristin viikolla Kuopiossa

Ensiaputaidot, terveyspisteet ja ystävätoiminta esillä Punaisen Ristin viikolla Kuopiossa      

Punaisen Ristin viikolla 9.-15.5.2016 muistutetaan arjen turvasta ja ensiaputaitojen tärkeydestä. Kuopion osasto järjestää tapahtumia koko viikon ajan ja esittelee eri vapaaehtoistoiminnan muotoja. Ensiapuryhmä järjestää kaikille avoimen Osaa auttaa, osaa pelastaa -taitoradan Kuopion torilla torstaina 12.5. klo 16-19.

Eri kaupunginosissa pidetyillä terveyspisteillä voi kysyä neuvoa itseä mieltä painaviin terveysasioihin sekä mittauttaa vaikka verenpaineen. Kuopion osasto järjestää monimuotoista ystävätoimintaa – ystäväksi maahan muuttaneille, nuorille ja vanhuksille.

Kuopion osaston järjestämällä taitoradalla pääsee testaamaan omia ensiaputaitojaan. Osaatko esimerkiksi avata heräämättömän hengitystiet tai antaa ensiapua nilkkavammaan? Nilkan nyrjähdys on yleisin urheiluvamma Suomessa. Nopealla ensiavulla estetään vamman paheneminen ja edistetään toipumista.

Tapahtumassa voi myös tutustua ensiapulaukun sisältöön ja tarkistaa oma ja lähipiirin varautuminen vaaratilanteisiin osallistujille jaettavan Arki kunnossa? -listan avulla. Ensiaputaitoja voi tarvita milloin ja missä vain. Silloin on hyvä osata toimia.

-      Onnettomuuden tai sairaskohtauksen sattuessa paikalle ensimmäisenä sattunut on usein joku muu kuin ammattilainen. On erittäin tärkeää, että mahdollisimman moni tuntisi ainakin perusensiavun. Pienellä teolla voi pelastaa hengen, sanoo Punaisen Ristin terveydenhuollon suunnittelija Niina Hirvonen.

SPR:n terveyspiste palvelee Puijonlaaksossa, Saarijärvellä, Petosella, Leväsellä, Länsi-Puijolla, Neulamäessä ja Männistössä. Niissä vapaaehtoiset terveysalan ammattilaiset antavat maksutta neuvontaa, tukea ja vaikkapa mittaavat verenpaineen.

Ystävätoiminnassa järjestetään hengailuilta nuorille, monikulttuurisen ystävätoiminnan infotilaisuus ja Tulijan tukena -lyhytkurssi sekä ystäväpalvelun päivystys Puijonkadulla.  

Oheisessa listassa on kaikki SPR Kuopion osaston järjestämät Punaisen Ristin viikon tapahtumat.  

Punaisen Ristin viikkoa vietetään maailmanlaajuisesti järjestön perustajan Henry Dunant’n syntymän (8.5.1828) kunniaksi.

Lisätietoja:

-      Punaisen Ristin Kuopion osaston tiedottaja, Heli Nuutinen, p. 040 748 9530,
heli.nuutinen@sprkuopio.com

-      Punaisen Ristin Kuopion ensiapuryhmän johtaja: Riikka Savonen, riikka.savonen@sprkuopio.com

www.kuopio.punainenristi.fi

Punainen Risti järjestää ensiapukursseja, joilla saa taitoja ja rohkeutta toimia, kun apua tarvitaan. Punainen Risti on järjestänyt ensiapukursseja jo yli sadan vuoden ajan, ja kursseja vetävät ammattitaitoiset kouluttajat. Ensiaputaitoja voi harjoitella myös Punaisen Ristin ensiapuryhmissä, jotka päivystävät alueensa tapahtumissa. Kuopion osaston ensiapuryhmä kokoontuu torstaisin klo 18 SPR-tiloissa Puijonkatu 9. Punaisen Ristin vapaaehtoiset antavat vuosittain ensiapua noin 20 000 ihmiselle ja päivystävät lähes 3 500 tapahtumassa eri puolella Suomea. Viime vuonna kuopiolaiset päivystivät lähes 40 tapahtumassa, joissa autettuja oli yli 1250 henkilöä.