”Pitäisi puhua kotoutumisen tukemisesta kotouttamisen sijaan”

SPR:n Tulijan tukena ja ystävänä -kurssi valmentaa vapaaehtoisia maahanmuuttajien tukihenkilöitä.

– Nyt pitäisi jo puhua kotoutumisesta pikemmin kuin kotouttamisesta. Kotouttaminen viittaa käsitteenä johonkin henkilön ulkopuolelta annettavaan, kun kyse on kuitenkin kunkin ihmisen henkilökohtaisesta prosessista, johon me voimme antaa tukea.

Suomen Punaisen Ristin Satakunnan piirin monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä Annakatriina Jylhä puhuu myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden pakolaisten sijoittumisesta suomalaisiin kuntiin. Niin kuin on ollut ennätyksellinen Suomeen ja Satakuntaan viimeisen vajaan vuoden aikana saapuneiden turvapaikanhakijoiden määrä, on maahamme jäävien ja pakolaisaseman saavienkin henkilöiden määrä moninkertainen aikaisempiin vuosiin verrattuna.

Vapaaehtoisten tukihenkilöiden tarve korostuu juuri nyt, kun turvapaikkahakemusten suma alkaa purkautua ja turvapaikan saaneet sijoittuvat kuntiin omiin asuntoihinsa. Punainen Risti yhtenä toimijana vastaa haasteeseen kaksipäiväisillä 12 tuntia kestävillä Tulijan tukena ja ystävänä -kursseilla, jotka valmistavat kotoutumista tukevasta toiminnasta kiinnostuneita henkilöitä maahanmuuttajien tukihenkilönä toimimiseen. Tavoitteena on, että jokaisella Suomeen jäävällä kotitaloudella olisi oma tukihenkilönsä. Maksuttoman kurssin suorittanut henkilö voi toimia pakolaisena saapuneen ja turvapaikan saaneen perheen tai perheenjäsenen tukijana. Hän pääsee heti mukaan Porissa SPR MoniPorin tukihenkilöille tarkoitettuun monikulttuurisen toiminnan ryhmään (yhteystiedot: Tiina Afaneh 044 565 4680 tai spr.monipori@outlook.com).

Varautuminen pakolaisstatuksen saaneiden henkilöiden tukemiseen on haastavaa siksi, ettei Suomesta turvapaikan saavien määrää tiedä vielä kukaan. Arviot vaihtelevat kolmasosasta neljäsosaan turvapaikkaa hakeneista. Satakuntaan ennakoidaan muuttavan pari sataa henkilöä, mikä toteutuessaan tarkoittaisi tarvetta kymmenille uusille tukihenkilöille.

Asumisen aloittaminen uudessa maassa ja kulttuurissa tarkoittaa uuden informaation tulvaa, jonka hallitsemisessa vapaaehtoisten tukijoiden apu on korvaamaton. Tuki ulottuu ruohonjuuritason asioista henkisen turvan antamiseen. Apu on käytännössä niin monimuotoista kuin ovat tuettavatkin.

– Kuntiin siirtymisessä ja siellä asumisen aloittamisessa on valtavasti opeteltavaa ihan kaupassa käymisestä ja kattolampun asentamisesta alkaen.

– Tarkoitus ei ole tehdä asioita ihmisten puolesta vaan heidän rinnallaan, Jylhä korostaa.

Tukihenkilönä toimiminen edellyttää vahvaa halua sitoutua auttamiseen ennalta määräämättömäksi ajaksi. Avun tarve ja sen kesto on hyvin yksilöllistä, mutta aiemmat kokemukset ovat osoittaneet, että tukijoiden ja tuettavien suhde kehittyy hyvin usein elinikäiseksi ystävyydeksi.

– Ajan mittaan voi olla vaikea erottaa, onko kyse ystävyydestä vai tukihenkilönä toimimisesta.

Kaksipäiväisen tukihenkilökurssin lisäksi Punainen Risti järjestää vastaanottokeskusvapaaehtoisuuteen valmentaviaTulijan tukena -pikakursseja. Neljän tunnin mittaisella kurssilla henkilö saa perusymmärryksen kotouttamistoiminnasta sekä rohkeutta toimia muista kulttuureista tulevien kanssa.

Punaisen Ristin Satakunnan piirissä toimii lisäksi väljempi tukihenkilöiden rinki, josta apua voi pyytää puhelimen WhatsApp-viestillä akuutteihinkin asioihin.

Jo aivan lähitulevaisuudessa Punaisessa Ristissäkin on mietittävä, millaista ryhmätoimintaa kuntiin sijoittuneille pakolaisille voidaan järjestää syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Jylhä huomauttaa, että esimerkiksi kielikoulutukseen pääseminen saattaa kestää kuukausia.

– Pitää miettiä ryhmämuotoista tekemistä, esimerkiksi vapaaehtoisten järjestämiä kielikursseja, jotta ihmiset eivät jäisi yksin. Pyrimme tekemään yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa, jolloin kukin taho voisi osallistua kotoutumisen tukemiseen omalla osaamisellaan.

 

Seuraava Tulijan tukena ja ystävänä -kurssi järjestetään Porissa SPR Porin osaston koulutustiloissa (Kuninkaanlahdenkatu 10) la–su 16. –17. huhtikuuta klo 10–16. Ilmoittautuminen: spr.monipori@outlook.com. Lisätietoja: Tiina Afaneh, puh. 044 565 4680.

Vastaanottokeskusvapaaehtoisuuteen valmentava Tulija tukena -pikakurssi Porin vastaanottokeskuksessa ma 18.4. klo 17-20.30. Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/Tulijan tukena lyhytkurssi 9362