Ensiapuryhmien alueseminaarit

Tave
Kuvaaja: Tave
"Tarkistan hengittääkö autettava. Katson, kuuntelen ja tunnustelen autettavan hengitystä."
Tave
Kuvaaja: Tave
"Defiharjoituksia"
Tave
Kuvaaja: Tave
"Kylkiasento. Ensiapuryhmäläisen perustaito. Suomen oloissa myöskään autettavan lämpimänä pitämistä ei saa unohtaa."
Janne Säilä
Kuvaaja: Janne Säilä
"Viitasaarella kaikki on suurta. Haavatkin."
Janne Säilä
Kuvaaja: Janne Säilä
"Anna kun mä vähä kokeilen..."

Toinen kolmesta ensiapuryhmien seminaareista koettiin tänään Kokkolassa, Villa Elban merellisissä maisemissa. Huomenna sunnuntaina paikkana on Viitasaari.  Tournee aloitettiin muutama viikko takaperin Seinäjoelta.

Seminaarin aluksi poliisi on pitänyt turvallisuusoppitunnin ajatuksella, "Mitä ensiapupäivystäjän kannattaa ottaa huomioon  turvallisuusasioissa päivystystilanteessa".  Tämän jälkeen piirin kouluttaja piti oman puheenvuoronsa jaksamisesta ja sen hoitamisen tärkeydestä.

Ruoan jälkeen lähdettiin rastiradalle testaamaan päivystysluvat kuntoon vuodelle 2016. Rasteilta löytyi mm. elvytystä eri variaatioin, erilaisia suuria verenvuotoja, sairaskohtauksia ja erilaisia tajunnan häiriöitä.

Paikalla tänään Kokkolassa ensiapuryhmäläisiä oli 46. Tunnelma oli tiivis mutta siitä huolimatta hyvä. Onneksi harjoituksiin lähdettäessä meri oli vielä(kin) jäässä joten lääniä riitti vähän suuremmallekin porukalle.

Kiitos päivään osallistujille meidän koulutajien puolesta. On ilo tehdä töitä, sekä antaa ammattitaitonsa noin motivoituneiden vapaaehtoisten hyväksi. Kiitos.