Huittisissa tankattiin hyvinvoinnin eväitä

Tarmo Tikka
Kuvaaja: Tarmo Tikka
"Heidi Syrjälä ja Joni Hiltunen Punaisen Ristin Satakunnan piiristä osallistuivat koululaisten hyvinvointipäivään seksuaaliterveysvalistuksella."

Huittisten Pellonpuiston koulun 7.-9.-luokkalaiset viettivät hyvinvointipäivää maaliskuun ensimmäisenä torstaina. Päivän aikana koulun 15 luokkaa ja noin 200 oppilasta kiersivät kertaamassa ja oppimassa eväitä terveelliseen elämään ja hyvinvointiin.

Punaisen Ristin Huittisten osasto ja Satakunnan piiri olivat mukana omalla panoksellaan muistuttamassa seksuaaliterveyteen liittyvistä asioista, ja oppilaat saivat samalla suorittaa kondomiajokortin. Kondomiajokortti on toiminnallinen menetelmä, jonka tavoitteena on seksin, seksuaalisuuden ja ehkäisyn puheeksi ottaminen. Ajokortin suorittamisessa on kolme vaihtoehtoa (A, AB ja ABC) ja ne pitävät sisällään turvaseksiä, ehkäisyä ja seksitauteja koskevia kysymyksiä sekä kondomin käytön harjoittelua.

SPR:n lisäksi omilla hyvinvointirasteillaan kouluvierailulla mukana oli yrityksiä, kaupungin yksiköitä ja muun muassa Martat. Oppilaille jaettiin tietoa ihon ja suun terveydestä, ravintosuosituksista, liikunnan, vapaa-ajan, unen ja rentoutumisen merkityksestä ja päihteistä.

Kouluvierailut ovat osastoille otollinen tilaisuus esitellä Punaisen Ristin toimintaa mahdollisille tuleville jäsenille ja vapaaehtoisille.