Pirkanmaan pelastuslaitoksen naisensihoitajien kalenterin tuotto lahjoitetaan Vapepalle Tampereella

Onnistunut hyväntekeväisyysprojekti saadaan päätökseen lauantaina 23.1. kello 11:45 Tampereen Ahlmanin kartanolla, kun Pirkanmaan pelastuslaitoksen naisensihoitajat lahjoittavat Valokuvaamo Klikin kanssa tekemästään seinäkalenterista saadun tuoton Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepan) etsintätoimintaan. Vapepan leirissä odotetaan kiitollisen jännittyneinä tilaisuutta, sillä kalentereita on myyty erittäin paljon ja ensihoitajat haluavat pitää lopullisen summan yllätyksenä. Se tiedetään, että jouluun mennessä oli kerätty yli 13 000 euroa.

Lahjoitetut varat käytetään vapaaehtoisten etsintäryhmien kouluttamiseen ja varustamiseen, kuten hälytysliiveihin. Puolet varoista käytetään kalenterin syntysijoilla Hämeessä ja puolet muualla Suomessa. Hämeessä Vapepa sai hälytyksiä viime vuonna noin 40. Valtakunnallisesti hälytyksiä tulee vuosittain satoja.

Ajatus hyväntekeväisyyskalenterista lähti Kirsi Kaivoselta jo puolitoista vuotta sitten. Kaivonen työskentelee ensihoitajana Pirkanmaan pelastuslaitoksella. Toinen kalenterin puuhanaisista Sanna Kauppinen kertoo, että ennen ensi lauantaita toistaiseksi jännittävin hetki on ollut painovalmiiden kalentereiden hypistely. Kauppisen ensimmäinen ajatus oli: ”tässä se nyt on ja tätä voimme ylpeänä esitellä”.

Lahjoittaminen tapahtuu Hämeen piirin vuoden valmiusavauksen yhteydessä, jossa muun muassa vedetään yhteen vuoden 2015 tapahtumia ja toteutetaan uudenlainen johtopaikkaharjoitus. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on Suomen Punaisen Ristin koordinoima 51 järjestön ja yhteisön yhteenliittymä, jonka vapaaehtoiset hälytysryhmät auttavat viranomaisia erityisesti paljon auttajia vaativissa tehtävissä.

Toivotamme tiedotusvälineiden edustajat lämpimästi tervetulleiksi.

Lisätietoja antaa:
Punaisen Ristin Hämeen piirin valmiuspäällikkö
Tapani Huhtala
tapani.huhtala@punainenristi.fi
040 589 5780

Pirkanmaan pelastuslaitoksen ensihoitaja,
Kirsi Kaivonen
kirsi.kaivonen@gmail.com
0400 651 965