Tukea ja tekoja turvapaikanhakijalle; vaatelahjoituksia otetaan taas vastaan!

Hyvä kasvaa Järvenpäässä
Kuvaaja: Hyvä kasvaa Järvenpäässä
"Villasukat pojille on jo jaettu, mutta tavallisista sukista on pulaa"

Järvenpäähän on syksyn aikana saapunut kaksi turvapaikanhakijaryhmää, jotka molemmat koostuvat maahan ilman huoltajaa tulleista nuorista. Ryhmät majoittuvat Seurakuntaopistolla ja Haarajoella ja suurin osa tulijoista on 16-17 -vuotiaita poikia. 

Monista järvenpääläisistä järjestöistä ja yhteisöistä koostuva Tukea ja tekoja turvapaikanhakijalle -verkosto kerää nyt Järvenpäähän tulleille nuorille vaatelahjoituksia. Lajiteltuja ja nimikoituja lahjoituksia otetaan vastaan Helluntaiseurakunnan aulassa os. Valtuustonkatu 5 keskiviikkona 9.12. klo 18-18.45 ja torstaina 10.12. klo 18-18.45. Lisäksi lahjoituksia otetaan vastaan joulukonsertin aikana sunnuntaina 13.12. klo 18-19.15.
 
Suurin tarve tällä hetkellä on talvikengistä, kengän koko 40-45. Myös lenkkareita ja sisäpelikenkiä sekä muitakin jalkineita otetaan vastaan. Kenkien tulee olla ehjiä, puhtaita ja hyväkuntoisia. 
 
Vaatteista tarvitaan erityisesti sukkia, alusvaatteita ja kerrastoja. Näiden tulee olla uusia. Käytettyinä otetaan vastaan ehjiä ja puhtaita vöitä, trikoopaitoja sekä muuta nuorille miehille sopivaa arki-, liikunta- ja ulkovaatetta. Poikien vaatekoko on pääasiassa S-M, myös 160cm- käy. 
 
Turvapaikanhakijanuorille kerätään myös polkupyöriä, joiden keräämisen ja huollon organisoi Setlementti Louhela. Myös pyöräilykypäriä otetaan mielellään vastaan. Lisätietoja pyörien keräyksestä puh. 040-5857589, Jyrki Brandt / Setlementti Louhela ry.
 
Tulethan sinäkin tuomaan joulutervehdyksesi kaupunkimme uusille asukkaille!