Punainen Risti kutsuu kerääjiä Nälkäpäivään Kuopiossa

Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys järjestetään 17. – 19.9. Punaisen Ristin Kuopion osasto kutsuu kaikki mukaan auttamaan.  
 
Kerääjäksi voi ilmoittautua Kuopion osaston keräysjohtajalle Jari Jokiselle (p. 040 544 2602). Keräyspäivinä lippaan voi hakea myös ilman ennakkoilmoittautumista Kuopion keräyskeskuksesta, Puijonkatu 9, torstaina ja perjantaina klo 10-18 tai lauantaina klo 10-15. Otathan mukaasi kuvallisen henkilökortin, kiitos!
 
- Viime vuonna keräykseen osallistui Kuopiossa yhteensä 55 henkilöä. Toivottavasti tänä vuonna vähintään yhtä moni innostuu lähtemään kerääjäksi. Toivotamme kaikki tervetulleiksi, sanoo keräysjohtaja Jari Jokinen. 
 
Nälkäpäivänä kerätään sitomattomia varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Varoilla autetaan muun muassa luonnonkatastrofien ja konfliktien uhreja eri puolilla maailmaa.
 
- Varoja ei sidota tiettyihin kohteisiin, koska avun tarve voi syntyä nopealla varoitusajalla missä tahansa. Punaisen Ristin on oltava silloin valmiina, sanoo Punaisen Ristin varainhankinnan päällikkö Anna Laurinsilta.
 
– Vaikeassa ilmapiirissä suomalaisten suuri enemmistö on avannut ovet turvapaikanhakijoille. Ymmärrämme, että yhteisvastuu tämän päivän maailmassa yltää yli oman maan rajojen, kiittää Suomen Punaisen Ristin puheenjohtaja Pertti Torstila Unkarista, jossa hän on viime päivät seurannut Unkariin saapuneiden pakolaisten tilannetta ja nähnyt konflikteja pakenevien suuren avuntarpeen. 
 
Tällä hetkellä apua tarvitaan muun muassa Nepalissa, jossa maanjäristys aiheutti valtavaa tuhoa huhtikuussa. Nälkäpäivä-varoilla autetaan myös konfliktien uhreja, kuten Syyrian ja Etelä-Sudanin konfliktien takia kotoaan paenneita ihmisiä. Katastrofirahastosta autetaan myös kotimaassa esimerkiksi tulipalojen tai muiden onnettomuuksien uhreja. 
 
Lisätietoja: 
Jari Jokinen
keräysjohtaja
Suomen Punainen Risti, Kuopion osasto
p. 040 544 2602
kuopio.punainenristi.fi
 
www.nälkäpäivä.fi