Tampereen osaston ensiapuryhmän joukkue kilpailee ensiavun Euroopan mestaruudesta Romaniassa

Mika Kuitunen
Kuvaaja: Mika Kuitunen
"Ryhmän harjoitukset"

Punaisen Ristin vuosittain järjestämä First Aid Convention in Europe – tapahtuma pidetään tänä vuonna Romaniassa, Bukarestissa 10. – 13.9. Tapahtumassa kilpaillaan ensiavun Euroopan mestaruudesta. Suomen Punaista Ristiä edustaa Tampereen ensiapuryhmän joukkue.

Osaamista testataan koko päivän kestävällä radalla, jossa joukkueet toimivat simuloiduissa onnettomuustilanteissa. Ensiaputaitojen lisäksi kilpailussa arvioidaan myös johtamista ja joukkueen jäsenten välistä yhteistyötä. Kilpailuun osallistuu 28 joukkuetta eri maista. Suomesta kilpailuun lähetetään joka toinen vuosi joukkue, joka on voittanut ensiavun Suomen mestaruuden. Joukkuetta johtaa Heidi Tuorila, lisäksi joukkueeseen kuuluvat Maaria Kuitunen, Jyrki Keskinen, Lauri Meriläinen, Jaana Rantakari ja Heidi Ljungkvist.

Joukkue kertoo jännittävänsä kilpailemista, koska onnettomuustilanteet ovat radalla usein haastavia. Esimerkiksi tilanteita, joissa autettavia on selvästi auttajia enemmän, on paljon. Toisaalta luottamus omaan joukkueeseen on luja. Kuuden hengen joukkue on harjoitellut ja kilpaillut yhdessä jo pitkään. Vaikeissakin auttamistilanteissa on helpompaa toimia, kun joukkueen jäsenet osaavat toimia saumattomasti yhdessä. Kilpailemisen lisäksi tapahtumassa kiinnostaa myös muu ohjelma. Joukkueen jäsenet toivovat tapahtumassa tutustuvansa muihin vapaaehtoisiin ympäri maailmaa ja saavansa uusia ideoita kansalliseen ensiaputoimintaan.

Kilpailun aikana joukkueen kuulumisia voi seurata Facebookista Suomen Punaisen Ristin Tampereen osaston sivuilta.