Lahjoituksia kerätään turvapaikanhakijoille

Suomen Punainen Risti
Kuvaaja: Suomen Punainen Risti

Ihmisten halua auttaa Suomeen tulevia turvapaikanhakijoita on yllättänyt kaikki! Vastaanottokeskukset ovat saaneet niin paljon lahjoituksia, että juuri nyt mikään lähiseudun keskuksista ei pysty ottamaan lahjoituksia vastaan. Tilanteet kuitenkin elävät koko ajan, ja lisäksi seudulle saatetaan perustaa uusia vastaanottokeskuksia, jolloin lahjoituksia voidaan tarvita äkillisestikin. 

Järvenpäässä puuhattu keräys toteutetaan siis alkuperäisen suunnitelman mukaan, tavarat lajitellaan valmiiksi, ja niitä toimitetaan vastaanottokeskuksiin sitä mukaa, kun tarvetta ilmenee. Mahdollisesti ylijäävät tavarat toimitetaan Punaisen Ristin Kontti-kierrätystavarataloon, jonka kautta niillä pystytään auttamaan sekä kotimaassa että ulkomailla. 

Keräystä järjestämässä ovat yhteistyössä Punaisen Ristin Järvenpään osasto, Hyvä Kasvaa Järvenpäässä -asukasliike sekä ViaDia Järvenpää. Muutkin yhteistyökumppanit ovat lämpimästi tervetulleita! Tarkempia tietoja keräyksen toteutuksesta saadaan keskiviikkona ja keräys pyritään aloittamaan loppuviikosta. 

Aiemmin kerrottu lista vastaanottokeskuksissa tarvittavista tavaroista pätee edelleen: tarvetta on lastenvaunuille, rattaille, syöttötuoleille, lastensängyille, miesten, naisten ja lasten hyväkuntoisille talvivaatteille, vastasyntyneiden vaatteille, astioille ja keittiövälineille, 80-90cm levyisille sängyille, verhoille, liinavaatteille sekä hyväkuntoisille tyynyille ja peitoille.

Lisäksi nyt on suuri tarve vapaaehtoisille auttajille: mm. autonkuljettajille, lajittelijoille sekä kantajille. Jos pystyt auttamaan joko Järvenpään päässä tai suoraan esim. Lammin vastaanottokeskuksessa, otathan yhteyttä Punaisen Ristin Järvenpään osastoon: jarvenpaa@punainenristi.fi