Senioritoimintaa 60 + 40 vuotta Jyväskylässä – Punaisella Ristillä merkittävä rooli kotihoidon ja päivätoiminnan käynnistämisessä

Petteri Kivimäki
Kuvaaja: Petteri Kivimäki
"Nykyään Jyväskylän osaston ystävätoiminnassa on mukana 200 vapaaehtoista, jotka toimivat pitkäaikaisina ystävinä yksinäisille tai tarjoavat kertaluontoista asiointiapua esimerkiksi kauppa- tai lääkärikäynnille."

Punaisen Ristin Jyväskylän osasto juhlii 5.9.2015 kello 13.00 alkaen senioriryhmän 60- ja ystävätoiminnan 40-vuotisjuhlia. Juhlat järjestetään Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin aluetoimistolla osoitteessa Ailakinkatu 5.

Jyväskylän Kultaisen iän kerho on perustettu ensimmäisenä Suomessa yhtä aikaa Suolahden kerhon jo vuonna 1954. Osaston ystävätoiminta on 40 vuoden aikana kasvanut vapaaehtoismäärältään yhdeksi Suomen suurimmista.

Avustustoimintaa vanhuksille

Avustustoiminta oli laajaa erityisesti 1950–60 luvuilla. Kerholaiset tiedottivat Punaista Ristiä eniten apua tarvitsevista vanhuksista, joille toimitettiin esimerkiksi ruokatavaraa, vaatteita tai polttopuita kotona asumisen tukemiseksi. Vuonna 1956, vain kaksi vuotta Kultaisen Iän kerhon perustamisen jälkeen autettiin sataa vanhusta yhteensä 30 000 markalla. Jyväskylän osastossa toimi Naistoimikunta vuosina 1960–1992, joka osallistui aktiivisesti Kultaisen iän kerhon toimintaan. Naistoimikunta tuki osastoa hankkimalla varoja juhlia, myyjäisiä, muonituksia ja kahvituksia järjestämällä.

Punaisen Ristin aloitteesta käynnistyi päivätoiminta ja kotihoito

Jyväskylän osaston vapaaehtoistoiminnasta ovat saaneet alkunsa sittemmin kaupungin toiminnaksi vakiintuneet päivätoiminta ja kotihoito. Viitaniemen vanhainkodissa järjestettiin 1964 virkistys- ja askarteluohjaajien koulutus. Kurssin jälkeen käynnistyneistä kerhoista kehittyi päivätoimintaa. Toiminta vakiintui kaupungin palveluksi 1977, kun siihen palkattiin ensimmäinen työntekijä. 1960-luvun alussa perustettu Punaisen Ristin kotiaputoimisto järjesti ensimmäisen kotiavustajakurssin 1963. Kurssilta valmistuneet vapaaehtoiset auttoivat vanhuksia heidän omissa kodeissaan. Tämäkin toiminta kehittyi julkiseksi palveluksi ja siirtyi kaupungin vastuulle kotipalvelukeskuksen perustamisen myötä.

Seniorien tuki jatkuu

Kultaisen iän kerhon ja Naistoimikunnan työtä jatkaa Jyväskylässä Varttuneiden kerho, joka on tarkoitettu 60 vuotta täyttäneille. Toiminnassa on mukana 36 kerholaista. Toiminnan tarkoituksena on edistää kerholaisten fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia.

Nykyään Jyväskylän osaston ystävätoiminnassa on mukana 200 vapaaehtoista, jotka toimivat pitkäaikaisina ystävinä yksinäisille tai tarjoavat kertaluontoista asiointiapua esimerkiksi kauppa- tai lääkärikäynnille.

Lisätietoja: Ritva Salomaa, ohjaaja, Varttuneiden kerho, 0400 544 575