Syyskuu 2015

Keijo Mäkelä
Kuvaaja: Keijo Mäkelä
"Nepal 2015 - Kutsuimme näiden asumusten vierestä menevää romun peittämää tietä death street siis kuoleman tieksi. "
Keijo Mäkelä
Kuvaaja: Keijo Mäkelä
"Nepal 2015 - Tästä ei päästy jatkamaan, landslide eli maanvyörymä oli yöllä tukkinut tien. Mobiili klinikan oli palattava takaisin."
Keijo Mäkelä
Kuvaaja: Keijo Mäkelä
"Nepal 2015 - Mobiiliklinikka valmiina potilaiden vastaanottoon."
Keijo Mäkelä
Kuvaaja: Keijo Mäkelä
"Delivery Eli MCH mother care health"
Keijo Mäkelä
Kuvaaja: Keijo Mäkelä
"Kuljetuskori"
Keijo Mäkelä
Kuvaaja: Keijo Mäkelä
"Jätteiden polttoa"
Keijo Mäkelä
Kuvaaja: Keijo Mäkelä
"Lapset leikkimässä"
Keijo Mäkelä
Kuvaaja: Keijo Mäkelä
"varasto / työpiste / ruokailuteltta"

Muistelmia Nepalin avustuskeikalta kesäkuussa 2015

Kaksi voimakasta maanjäristystä ravistelivat hyvin köyhää Nepalia huhti- ja toukokuussa. Nämä surmasivat noin 9000 ihmistä ja vaikuttivat yli 8 miljoonan elämään. Yli 500 000 rakennusta tuhoutui ja yli 260 000 vaurioitui. Yli 32 000 koululuokkaa tuhoutui täysin, joten 990 000 lapsen koulunkäynti keskeytyi.

Suomen Punainen Risti lähetti huhtikuussa Katmanduun logistikkoja ja avustustarvikkeita sekä toukokuussa klinikat.

Lastasimme venäläisen kuljetuskoneen Tampere-Pirkkalan lentoasemalla Kalkusta tuoduilla avustustavaroilla. Samana yönä lähdimme matkaan muutaman muun teknikon, perusleirin ja klinikkamme kanssa rahtikoneen tavaratilassa Moskovan kautta Delhiin Intiaan. Siellä ilmeni Nepalin Katmandun lentokentän olevan niin tukkoinen avustustarvikkeiden rahdeista, että rahtikoneen piti odottaa jopa päiviä ennen sinne pääsyä. Niinpä lähdimme viipymättä hankkimaan jatkolentoa johonkin reittikoneeseen matkan jatkamiseksi.

Erinäisten hankalien vaiheiden ja odotusten jälkeen pääsimme Katmanduun seuraavana päivänä logistikkojemme avuksi. Hyvin pian tuli työtehtäväksi lähteä kahden ihmisen voimin rakentamaan perusleiriä Chautaran ensimmäisen maanjäristyksen pahiten runtelemalle alueelle Punaisen Ristin Liitolle. Paikassa toimi jo Britannian Punainen Risti puutteellisissa oloissa. Aloimme paikan kohentamisen rakentamalla vuoren rinteeseen tietä, jotta rahdin tuovat kuorma-autot ja muu liikenne pääsisivät tulevaan leiriin. Tarvikkeet Suomesta ja yksi teknikko Virosta saapuivat muutamassa päivässä, joten kasasimme majoitus-, toimisto-, ja keittiöteltat sekä sähköt, valot ja aidat. Leirissä yöaikaan olevat britit olivat olojen kohentumisesta hyvin onnellisia ja kiitellen sanoivat, että nyt pystymme paremmin nukkumaan.

Tämän jälkeen lähdimme päivän automatkan päähän Singatiin, jonne oli kuorma-autokolonnassa siirtymässä Suomesta ja Saksasta lähetettyjen klinikoiden tavarat. Matka suuntautui korkealla huikaisevan kirkkaassa ja kauniissa vuoristossa kohti toisen maanjäristyksen runnomaa aluetta. Onneksi pääsimme perille ennen pimeän laskeutumista ja suomalaisten työtovereiden tapaaminen perillä oli hyvin mieluisaa. Olimme olleet ilman suoraa viestintäyhteyttä päiviä, koska yllättäen eri puhelinverkot eivät toimineet keskenään. Päivän viime säteillä kasasimme pienet telttamme vaurioituneen sairaalan viereen vuoren alarinteen puolelle toivoen kivirakennuksen kestävän mahdollisen maanvyöryn. Heti ensimmäinen yö näytti paikan uhkan. Heräsimme pilkkopimeässä maanjäristykseen ja lähellä olevien sotilaiden metelöintiin, joka aiheutui paniikista.

Aamulla pääsimme noin 15 avustustyöntekijän sekä palkattujen työmiesten kanssa purkamaan käsin tarvikkeita kymmenestä kuorma-autosta. Lisäksi saimme talkoisiin paikallisia poliiseja runsaasti. Se oli erittäin raskas työpäivä suorassa paahteessa ja kovassa helteessä.  Nostimme ja raahasimme ihmisvoimin noin 45 tonnia tarvikkeita pehmeässä maastossa jonkin matkaa. Muutamat sairaanhoitajamme pitivät huolta ja lähes pakottivat meidät miehet juomaan litran vettä tämän tästä. Seuraavana aamuna alkoi todenteolla klinikan telttojen pystytys.  Kolmantena päivänä pystyimme ottamaan potilaita hoitoon. Klinikka ei ollut vielä täysin valmis mutta nyt saatoimme rakentaa sitä valmiiksi monesta eri kohtaa samanaikaisesti. Liikkuva klinikkamme alkoi myös toimimaan lähialueen kylissä. Se otti päivittäin vastaan potilaita noin 60 ja Singatin laaksossa oleva klinikka noin 80. Toisinaan paikalliset kantoivat potilaita klinikalle selässä olevassa korissa jopa päivän kävelymatkan päästä vuorilta.

Alkava monsuunisateiden kausi aiheutti rajuja sateita ja tuulia ukkosmyrskyineen. Hyvin usein rankkasade alkoi klo 18 aikoihin kestäen aamuyöhön, tällöin vettä kertyi ämpäri lähes puolilleen.  Nostelimme majoitusteltoissa tavaroita korokkeiden päälle vedeltä turvaan. Iltaisin teknikot kohentelivat näitä telttoja ja kaivoivat pieniä ojia veden ohjaamiseksi telttojen ohitse. Pieniä maanjäristyksiä oli suunnilleen päivittäin. Toisinaan juoksimme ulos tähyämään valuuko vuorelta maata ja kiviä. Pikku hiljaa runsaat sateet pehmittivät jyrkkiä vuorenrinteitä, jolloin maanvyöryt yleistyivät, tukkien teitä niin pahoin ettei niitä oikein päässyt ajamaan maastoautoillakaan. Lopulta teillä kulkeminen kävi liian vaaralliseksi ja turvallisuudesta vastaava henkilö joutui lopettamaan liikkuvan klinikan toiminnan. Tästä vapautuneet henkilöt siirtyivät avuksi laakson klinikalle.

Sen jälkeen päivät seurasivat toisiaan aika samanlaisina. Klinikan varastotelttaan rakennettu keittiönurkkaus ja pitkä ruokapöytä ilahduttivat, koska saatoimme itse valmistaa tutumpaa ruokaa ja syödä yhdessä työpäivän päätteeksi. Töitä tehtiin yleensä joka päivä, niinpä usein kyselimme toisiltamme mikä viikonpäivä nyt mahtaa olla? Tämä on aika kuvaavaa miten eristyksissä ulkomaailmasta olimme. Oli vain potilaat, toisemme, palkatut työntekijät, klinikat, generaattorit, dieseltynnyrit, maanjäristykset, sää, puhdistettu juomavesi ja ruoka. Ennen juhannusta yritimme kahtena päivänä kovasti hankkia kalaa tai jotain lihaa nuotiolla paistettavaksi perisuomalaiseen tapaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Totta puhuen olimme niin väsyneitä, ettei juhannusaatto mitenkään eronnut muista päivistä.

Kun päivä kerrallaan kotiin lähtöpäivä jokaisella läheni, oli hienoa ajatella että jatkossa täällä tarvittaviin töihin tulee joku virkeä jatkamaan ja avun ketju, joka on lähtenyt kaukaa Suomesta, toimii edelleen. Singatista Katmanduun on linnuntietä 80 kilometriä ja autolla vuoristossa hyvin hitaasti ajettavaa tietä myöten 120 kilometrin matka kestäen noin 7 tuntia. Tällä matkalla keikkuvasta autosta huomasimme yhdessä kohtaa toisen kaistan puuttuvan kokonaan. Se oli syöksynyt rotkoon satoja metrejä alemmaksi. Paikoissa joissa kuljimme, tiet ovat pääsääntöisesti rakennetut hyvin jyrkille vuorenseinämille noin neljän-viiden metrin leveälle pengerrykselle. Kun on autossa, joka toista sivuuttaa äkkisyvän jyrkänteen puolella, on hienoinen jännitys joka kerran mahtaako maanjäristysten ja sateen pehmittämä reuna vielä tämän kerran auton painon kestää? Kaikki kuitenkin pääsivät onnellisesti takaisin Katmandun isoon laaksoon. Sen kokoa kuvaa se miten iso matkustajakone lentää siellä ympyrää muutaman kierroksen riittävän lentokorkeuden saavuttamiseksi ympäröivien vuorten ylitykseen.

Tästä kohti kotia matka jatkui kuin mikä tahansa turistimatka….

Kirjoittaja Keijo Mäkelä
 

Kuva 1 Kutsuimme näiden asumusten vierestä menevää romun peittämää tietä death street siis kuoleman tieksi.

Kuva 2 Tästä ei päästy jatkamaan, landslide eli maanvyörymä oli yöllä tukkinut tien. Mobiili klinikan oli palata takaisin.

Kuva 3 Mobiiliklinikka valmiina potilaiden vastaanottoon.

Kuva 4 Delivery Eli MCH mother care health

Kuva 5 Kuvassa on kori, jolla paikalliset kantavat selässään tavaroita yms. Hetki ennen kuvan ottoa sillä kannettiin klinikalle mies vuorilta.

Kuva 6 Rakensin tämän jätteiden ja roskien polttoa varten paikalta ostetuista tarpeista.

Kuva 7 Paikallisia lapsia leikkimässä heille laitetussa teltassa klinikalla, ohjaajana meidän tulkki.

Kuva 8 varasto/ workshop/ruokailu teltasta