Punaisen Ristin Turunmaan ja Ahvenanmaan piirien lastenleiri 8.-12.6.2015, Eckerössä, Ahvenanmaalla

Leikkejä ja pelejä, ensiapua, vierailu Puuhamaahan ja Ahvenanmaan metsästys- ja kalastusmuseoon, uintia, uusia kavereita, hyödyllisiä taitoja ja paljon hauskoja hetkiä – täydellinen aloitus kesälomalle!

Punaisen Ristin Turunmaan piiri yhdessä Ahvenanmaan piirin kanssa järjestää vuosittain kesäleirin ala-asteikäisille lapsille. Tänä vuonna leiri järjestettiin upeassa ympäristössä Eckerössä. Turunmaan leiriläiset matkustivat laivalla Maarianhaminaan, jossa he tapasivat muut leirille osallistuvat. Maarianhaminasta matka jatkui kohti Eckeröä.

Leiriviikon ohjelma oli monipuolinen ja lapset oppivat yhtä sun toista Punaisen Ristin toiminnasta esimerkiksi ensiapua, Punaisen Ristin seitsemän periaatetta ja miten pakolaisteltta pystytetään. Viikon aikana leiriläiset tapasivat Suomen Punaisen Ristin parissa toimivia henkilöitä kuten Ahvenanmaan piirin hallituksen, ensiavun kouluttajia ja Eckerön osaston vapaaehtoisia. Viikon kohokohta oli vierailu Puuhamaahan ja disco, joka järjestettiin leirin viimeisenä päivänä. Perjantaina oli aika sanoa hyvästit. Nähdään taas ensi vuonna!